Helka

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry

Rakennukset kertovat -nettiversio / 6. Jälleenrakentaminen, romantiikka ja rationalismi

kaarmetalo.jpgAikakausi: 1940- ja 1950-luku.
Talvisota 1939–40, jatkosota 1941–44, pula-aika, jälleenrakentaminen, sotakorvauksien luoma teollisuus, kaupungistuminen ja elinkeinorakenteen muutos alkaa.

Esimerkkikohde: Kiinteistö Oy Käärmetalo
Mäkelänkatu 86, Käpylä
arkkitehti Yrjö Lindegren, 1951

Kuva: Pihatila muodostuu kiemurtelevan rakennusmassan ansiosta suojaisaksi.

Kuvaavasti Käärmetaloksi nimetty, 300 metriä pitkä ja kiemurteleva kolmen asuintalon ryhmä on hyvä esimerkki sodanjälkeisestä arkkitehtuurista, joka yhdistää funktionalismin, romantiikan ja rationalismin. Asuinkerrostalot sijoittuvat pitkälle ja kapealle tontille herkästi säilyttäen pihan luonnonympäristöä. Luonnonkivimuuri rajaa tontin Mäkelänkatuun.

Sisätiloissa asuinhuoneet ovat suorakulmaisia, portaat, keittiöt ja kylpyhuoneet sijoittuvat vinoihin nivelosiin. Rakennuksen mutkittelulla on saatu avattua asuntojen näköaloja parempiin ilmansuuntiin ja piha-alueille on muodostettu suojaisempia osia. Julkisivua rytmittävät kantavien runkorakenteiden muodostamat pystyjaot, jotka tuovat esiin rakennuksessa
piilevän rationalismin.

Rapattu julkisivu on tyypillisen nöyrä 50-luvun esimerkki, mutta poikkeuksen tekee rakennuksen tasakatto, joka muistuttaa funktionalismista. Alunperin
Käärmetalossa oli 190 kaupungin vuokra-asuntoa. Se oli ensimmäisten ARAVA-lainoitettujen helsinkiläisten kerrostalojen joukossa.

herttoniemi50luvulla.jpgKansainvälisen modernistisen arkkitehtuurin ihailu vaimeni Suomessa sotien jälkeen. Rakentamista sääteli materiaalipula ja suomalaisen rakennusalan käsityövaltaisuus. Suunnittelulla pyrittiin luomaan lämpöä ja kodikkuutta ympäristöön.

1940- ja 50-lukujen arkkitehtuuria leimasivat funktionalismin
ohella romanttiset ainekset: luonnonmateriaalien kekseliäs käyttö, asuntojen luonnonläheisyys, ihmisläheinen mittakaava - ja samalla myös yleinen vaatimattomuus, tarkoituksenmukaisuus ja käytännöllisyys. Vaatimuksia suunnittelulle asetti myös pula rakennusmateriaaleista ja jälleenrakentamisen kiireinen aikataulu. Aikakautta voidaan silti pitää suorana jatkumona ja kypsymiskautena 1930-luvulta alkaneelle funktionalismille ja samalla myös esiteollisen rationalismin alkuna.

Kuva: Kodikasta 50-luvun kerrostalorakentamista Herttoniemessä. Luonteenomaista asuintaloille on luonnonläheinen värimaailma ja luonnonkiven tai tiilen käyttö yksityiskohdissa.

Jälleenrakentaminen ja väestön uudelleenasuttaminen edellytti nopeaa uutta asuntotuotantoa. Rakentamista alettiin entistä enemmän ohjeistaa ja standardisoida. 1940- ja 50-luvuilla laajalti käyttöön omaksutulla ns. rintamamiestalona tunnetulla tyyppiomakotitalolla oli hyvin tärkeä rooli jälleenrakennuksessa. Näitä nopeasti ja edullisesti rakennettavia koteja nousi paitsi maaseudulle, myös kokonaisiksi uusiksi kaupunginosiksi. Asuinolojen parantamista edistettiin valtion halvoilla lainoilla ja verohelpotuksilla.1940-luvun lopulla kehitettiin ARAVA-järjestelmä rakentamisen painopisteen siirtyessä maaseudulta kaupunkeihin. Helsingissä tehtyjen alueliitosten myötä siirryttiin ensimmäistä kertaa aluerakentamiseen. Syntyivät ensimmäiset nukkumalähiöt. Rakennusurakointiliikkeet yleistyivät.

Aikakauden arkkitehtonisesti merkittävin aluekokonaisuus Helsingin seudulla on Tapiolan puutarhakaupunki, jonne monet eturivin arkkitehdit suunnittelivat vaihtelevista rakennustyypeistä muodostuvan puistomaisen kaupunginosan.

Sodasta oli selvitty ja 1950-luvulla elettiin suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun voimakasta nousua. Ajanjaksoa voidaan pitää yhtenä parhaista suomalaisessa rakennustaiteessa. Modernismi oli palannut, mutta selvästi sota-ajan läpikäyneenä. Romanttiset ja rationalistiset tavoitteet lomittuivat toisiinsa. Rationalismin ja uuden aikakauden merkkipaaluna pidetään Palacen taloa Etelärannassa. Alvar Aallon nk. humanistinen arkkitehtuuri nousi 1950-luvun aikana kukoistukseen ja kansainväliseen maineeseen.

ympäristö

1940-luku oli kaavoituksessa teorioiden kypsymisen ja kehittämisen aikaa. Kaupunkien hajakeskitys, satelliittikaupungit ja asumalähiöt olivat uusia aatteita. Kaupunkia laajennettiin muodostaen uusia sateliittimaisia keskittymiä hyvien kulkuyhteyksien päähän keskustan palveluista ja työpaikkaalueista.

Uudet alueet rakennettiin väljästi, avoimissa kaavoissa vaihtelevat rivi- tai kerrostalolamellit sekä pistekerrostalot myötäillen luonnonmuotoja. Syntyi ns. suomalainen metsälähiö vastakohtana urbaanin kaupungin likaisuudelle, ahtaudelle, pimeydelle ja ruuhkaisuudelle. Herkkä luontosuhde säilyi suomalaisessa arkkitehtuurissa aina 1960-luvun lopulle saakka, kunnes massatuotanto työnsi sen syrjään.

Rintamamiestalojen alueille oli tyypillistä iso tonttikoko ja alhainen tehokkuus, mikä on ongelmallista alueen kunnallistekniikan ja julkisten palveluiden kannalta. Nämä alueet syntyivät usein silloisen kaupungin ulkolaidoille, mutta ovat asutuksen kasvun myötä yhä keskeisemmällä paikalla kaupungeissa.

talotyypit

Uusiin lähiöihin rakennettiin ennätysmäärä kerrostaloja. Uutena talotyyppinä alettiin suosia myös rivitaloja. Asunnot suunniteltiin käytännöllisiksi ja kodikkaiksi, keittiöt mitoitettiin isommiksi kuin aiemmin ja asuntoihin suunniteltiin erillinen ruokailutila. Avotakka ja parveke eivät enää olleet edustusasuntojen yksinoikeuksia vaan niitä rakennettiin jo keskitasoisiin suurehkoihin kerrostalokoteihin. Pohjaratkaisut saivat kehittyä esimerkiksi mukailemaan maaston muotoja. Myös esiteollinen aika alkoi näkyä 1950luvulla asuntojen rationalisoitumisena.

Rintamamiestalon niukkuuden ehdoilla suunnitellussa tilaratkaisussa huoneet kiertyvät yhden savupiipun ympärille, koska näin säästettiin rakennusmateriaaleja. Kokonaispinta-alaa säätelivät asuntolainaehdot ja yksittäiset huoneet olivat usein pieniä. Nopean rakentamisen ideana oli rakentaa ensin kaksion kokoinen alakerta ja laajentaa asuintiloja myöhemmin ullakolle ja kellariin. Näissä tyypillisesti puolitoistakerroksisissa taloissa oli harjakatto, julkisivuissa usein vaakalaudoitus tai karkea rappaus. Tontin koko oli iso, jotta puutarhassa pystyttiin viljelemään hyötykasveja omiksi tarpeiksi.

materiaalit

Rakennustarvikkeiden säännöstely loppui v.1949, mutta puutetta materiaaleista oli vielä 1950-luvun alussa. Vuosikymmenen kuluessa heräsi kiinnostus uusia teollisia tuotantomenetelmiä kohtaan ja tehtiin elementtikokeiluja. Ensimmäinen suuri rakennus, jossa käytettiin edistyksellistä elementtitekniikkaa oli Helsingin yliopiston Porthania.

Kerrostalojen julkisivuissa oli yleistä karkea eläväpintainen roiskerappaus, ns. papurappausta ei ollut välttämätöntä edes maalata. Luonnonmateriaaleja, erityisesti liuskekiveä, käytettiin runsaasti. Punatiili palasi erityisesti julkisten rakennusten julkisivuihin 1950-luvulla.

Rintamamiestalojen myötä yleistyi nopeasti ja vähällä puutavaralla tehtävä puurankarakentaminen. Puuta oli pula-aikana saatavissa silloinkin, kun kaikista muista rakennustarvikkeista oli puutetta.

väritys

Funkiksen aikakaudesta siirryttiin hieman tummempiin ja maanläheisempiin väreihin, ruskeisiin, keltaisiin, punertaviin ja vihreisiin. Rintamamiestalojen julkisivujen värityksessä oli käytössä vaalea väriskaala; tyypillisesti vaaleat ruskeat, lähes valkoiset, vaaleat kellertävät, vihreät ja roosat.

detaljit

1940- ja 50-luvun arkkitehtuurissa romantiikka oli materiaalien ja yksityiskohtien romantiikkaa. Asuintalojen muuten vaatimatonta ja tarkoituksenmukaista ulkoasua rikastettiin periaatteella ”kauneutta arkeen”. Puhtaaksimuuratun tiilen ja rappauspinnan vaihtelu julkisivuissa oli ajan hengen mukaista. Sisäänkäynnin tiili-, laatta- tai luonnonkiviverhoilu ja koristeelliset yksityiskohdat parveke- ja porraskaiteissa antoivat romanttista ilmettä kerrostaloille. Liuskekiven käyttö oli suosittua sokkeleissa, pihapäällysteissä, muureissa ja jopa sisustuksessa. Rivi- ja omakotitaloihin saatiin kodikkuutta esimerkiksi puurakenteisilla sisäänkäyntikatoksilla ja kaiteilla.

50luvunikkunat.jpg

Kuva: Ikkunoita 50-luvun asuinkerrostalossa

Aikakautta edustavia arkkitehteja:
Aarne Ervi, Kaj Englund, Erik Bryggman, Yrjö Lindegren, Toivo Jäntti, Aulis Blomstedt, Aino ja Alvar Aalto, Viljo Revell, Hilding Ekelund, Kaija ja Heikki Siren, Martta Martikainen-Ypyä ja Ragnar Ypyä, Elsi Borg

Tyypillisiä rakennuskohteita:
Rintamamiestalot, ensimmäiset asumalähiöt kerros- ja rivitaloineen, lukuisat koulurakennukset

Aikakauden alueita ja rakennuksia Helsingissä:
Maunula (nk. Puu-Maunula), Helsingin suurimpia heti sodan jälkeisiä hankkeita Pirkkola (nk. Ruotsalaiskylä 1940, jonne pystytettiin lähes 160 lahjoitustaloa Ruotsista).
Aluerakentamiskohteet Etelä-Haaga, Länsi-Herttoniemi, Ruskeasuo Lastenlinnan sairaala (Lastenlinnantie 2, Elsi Borg, Otto Flodin, Olavi Sortta, 1948)
Kauppakorkeakoulu (Runeberginkatu 14–16, Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman, 1950)
KELA:n pääkonttori (Nordenskiöldinkatu 12, Alvar Aalto, 1956) Teollisuuskeskus eli Palacen talo (Eteläranta 10, Viljo Revell, Keijo Petäjä, 1952)
Porthania (Yliopistonkatu 3, Aarne Ervi, 1957)
Kulttuuritalo (Sturenkatu 4, Alvar Aalto, 1958)