Helka

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry

Rakennukset kertovat -nettiversio / 1. Empire - Pohjolan valkea kaupunki syntyy

senaatintori.jpgAikakausi: 1810–1840...1870.  
Harvaanasuttu, talonpoikainen Suomen suuriruhtinaskunta kuului Venäjään. Kulttuurielämään vaikuttivat Tukholma ja Pietari. Helsingistä tuli suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812.

Esimerkkikohde: Senaatintori
arkkitehti C. L. Engel
pääosin 1820–1840

Kuva: Senaatintori F. Tengströmin kivipiirroksesssa ennen päävartion purkamista, Helsingin Kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Senaatintorin ympäristö muodostaa Helsingin empire-keskustan, joka on Helsingin palon jälkeisen asemakaavan laatijan J. A. Ehrenströmin ja arkkitehti C. L. Engelin luomus. Senaatintori on tyypillinen klassistinen aukio, jonka maamerkkiä, Nikolainkirkkoa eli nykyistä Tuomiokirkkoa, reunustavat symmetriset julkiset rakennukset: Senaatin talo ja Yliopiston päärakennus. Aukion koko on noin 165 x 100 metriä. Toiminnaltaan monumentaalisen hallintoaukion esikuvana oli Tukholman Kustaa Adolfin tori, mahdollisesti myös Berliinin Gendarmenmarktin aukio. Aukiosommitelman varhaisena esikuvana voidaan pitää Roomassa sijaitsevaa, Michelangelon suunnittelemaa Campidoglio-aukiota.

Senaatintorin rakennuksista ensimmäiseksi rakennettiin matala Päävartio         (1819), joka sijaitsi Nikolainkirkon nykyisten portaiden paikalla muodostaen jalustan kirkolle. Seuraavaksi valmistui Senaatin talo (1822) eli nykyinen Valtioneuvoston linna, jonka arvoa korostavat julkisivujen korinttilaisen pylväsjärjestelmän käyttö, keskirisaliitti ja kattokupoli sekä symmetriset sivurisaliitit.

Yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1828. Senaatintorin länsipuolelle, symmetrisesti Senaatin talon kanssa, suunniteltiin keisarin palatsia, mutta paikalle rakennettiin lopulta Yliopiston päärakennus (1832). Yliopiston sisäänkäynnin joonialainen pylväsjärjestelmä johdattaa sisälle huomionarvoiseen vestibyyliin eli eteisaulaan. Julkisivun sivurisaliiteissa on käytetty toscanalaisia pilastereita. Klassisen arkkitehtuurin keinoin Senaatin talo on hierarkiassa nostettu Yliopistorakennusta arvokkaammaksi.

tuomiokirkko.jpgNikolainkirkkoa rakennettaessa Senaatintorin aukion luonnetta muutettiin vastoin Engelin tahtoa purkamalla Päävartio ja rakentamalla torin puolelle portaat. Engelin kuoltua kirkkorakennukseen lisättiin arkkitehti E. B. Lohrmannin suunnitelmien mukaan neljä kupolikattoista sivutornia sekä Senaatintorin puoleiselle terassille kaksi paviljonkirakennusta, joista toisessa sijaitsevat kirkon kellot.

Kuva: Senaatintori, Nikolainkirkko eli Tuomiokirkko

Senaatintorin etelälaidalla sijaitsevat ruotsinvallanaikaiset kauppiastalot, mm. Bockin talo, jotka “muodistettiin” Sederholmin taloa lukuunottamatta empire-asuun. Näin aukiosta saatiin tyylillisesti yhtenäinen. Senaatintorin kokonaisuuteen kuuluu lisäksi kupolikattoinen Yliopiston kirjasto (1840). Kirjaston pääjulkisivun pylväikkö on sovitettu vastapäiseen Nikolainkirkon julkisivuun. Kirjastorakennuksen loisteliaat ja runsaasti koristellut holvikattoiset sisätilat muistuttavat tilajäsentelyltään antiikin Rooman termejä eli kylpylöitä.

Osa Helsinkiä oli palanut vuonna 1808. Helsinkiläisiä oli noin 4000 henkeä, vain kolmasosa Turun väkiluvusta. Vuonna 1812 tsaari Aleksanteri I teki Helsingistä Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungin. Rakentamiseen panostettiin tarkoituksena luoda eräänlainen pieni Pietari, Venäjän “näyteikkuna” länteen. J. A. Ehrenströmin ohjeiden mukaan laadittiin uusklassismin ihanteiden mukainen ruutuasemakaava pääkaupunkia varten. Tässä suunnitelmassa nykyinen Esplanadin puisto jakoi kaupungin uuteen pohjoiseen kivikaupunkiin ja vanhaan eteläiseen puukaupunkiin. Uusklassinen arkkitehtuuri sai meillä pietarilaisen empiren tyylipiirteet, kun Helsingin rakentajaksi kutsuttiin vuonna 1816 saksalainen, Pietarissa toiminut arkkitehti C. L. Engel. Suomessa uusklassismi oli vallinnut jo aiemmin ruotsalaisperäisenä, kustavilaiseksi kutsuttuna tyylinä. Empireksi kutsutaan Napoleonin keisariajalta alkavaa rikkaampaa uusklassismia.

Engelin suunnitelmien myötä vaalean ilmeensä saanutta Helsinkiä on kutsuttu Itämeren helmeksi tai Pohjolan valkoiseksi kaupungiksi. 1840-luvulle tultaessa Helsingin väkiluku oli jo suurempi kuin Turun ja kaupungista oli kehittynyt edustava hallintokaupunki yliopistoineen. Engel työskenteli Helsingissä kuolemaansa saakka vuoteen 1840. Tänä aikana hän ehti suunnitella lukuisia arvokkaita rakennuksia, joista suurin osa on säilynyt.

Empiren ajan kaupungin mittakaava on kuitenkin enää vain kuviteltavissa myöhemmän massiivisemman rakentamisen korvattua matalan, pääosin puutaloista rakentuneen kaupungin. Yhtään edustavaa empiren ajan kaupunkipuutaloa ei ole Helsingissä säilynyt alkuperäisessä asussaan. Sen sijaan ns. Ruiskumestarin talo (1818, Kristianinkatu 12), edustaa saman aikakauden vaatimattomampaa asumista. Talo toimii kaupunginmuseon osana. Kaisaniemenrantaan siirrettiin vuonna 1991 kolme empiretyylistä puurakennusta. Nykyisin kahvilana toimiva talo ja toinen yliopistoa palveleva talo ovat peräisin Uudenmaankatu 19:sta (1830–40-luvuilta, rakennusmestari Gabriel Andsten). Kolmas puutalo on sijainnut Punavuorenkatu 23:ssa (1830-luvulta) ja on käytössä asuntona.

Empiren uusklassismi sai sovelluksensa myös kansanrakentamisessa, jossa tietyt tyyliin kuuluvat piirteet jäivät elämään erityisesti puurakentamisessa. Näitä ovat mm. valkoiset nurkkalaudat ja kuusi- tai kahdeksanjakoiset ikkunat.

ympäristö

Empiren ajan asemakaavat laadittiin klassisen suorakulmaisen ruutukaavan muotoon, mistä Helsingin vanha keskusta on hyvä esimerkki. Puukaupunginosia kaavoitettaessa kiinnitettiin huomiota paloturvallisuuteen leventämällä katuja ja istuttamalla kadunvarsille puita. Katutila oli matala ja leveä. Tärkeimmät aukiot ja pääkadut haluttiin ympäröidä kivirakennuksilla. Korttelissa oli yleensä 4-6 suorakaiteen muotoista tonttia, jotka erotettiin toisistaan palokujilla.

Puutalot olivat matalia, portein ja aidoin rajatut tontit muodostivat yhtenäisen kadunvarsimaiseman. Asuinrakennukset sijoitettiin pitkittäin kiinni katulinjaan ja tonttia reunustivat pihan puolella talousrakennukset: tallit, vajat ja ulkohuoneet. Keskelle jäi väljä puutarha. Arvokkaimmatkaan keskustan kivitalot eivät olleet yli kolmikerroksisia. Kaupungin maamerkki, Nikolainkirkko, kohosi jalustallaan yksinään muiden rakennusten keskeltä korkeuksiin.

talotyypit

Empiren klassistisista rakennuksista voidaan löytää piirteitä renessanssiajan kaupunkipalatseista ja jäljittää aiheet yhä pidemmälle, antiikin ajan rakentamiseen. Arvorakennusten loggiat ja portiikit, rustikoitu alin kerros, pylväsjärjestelmät ja reliefit ovat antiikin rakennustaiteen kierrätystä.
Empiren ajan yleisin rakennustyyppi kaupungissa oli kustannussyistä yksikerroksinen vaakavuorattu hirsitalo. Kaupunkipuutalo erosi perinteisestä
maalaistalosta mm. siten, että runko oli syvempi ja sokkeli korkeampi. Ulkoasultaan puurakenteiset asuintalot olivat vaatimattomampia kuin julkiset
rakennukset, mutta julkisivuja jäsenneltiin silti samaan tapaan kivirakennuksia jäljitellen. Yleisin kattomuoto oli 1800-luvun alussa loiva aumakatto
ja myöhemmin satulakatto.

materiaalit

Kivirakenteiset talot rakennettiin paksujen kantavien tiiliseinien varaan. Yleisimmin seinät rapattiin ja maalattiin kalkkimaalilla. Rakennustekniikan
kehittyminen mahdollisti pilareiden muuraamisen tiilestä, palkistot osattiin tukea raudoituksin. Välipohjat tehtiin puurakenteisina. Pääosa kaupungin rakennuskannasta oli edelleen puutaloja, joissa kivestä rakennettua oli vain sokkeli ja tulisijat. Höylätty, usein avosaumainen lautaverhoilu peitti lyhytnurkkasalvokselliset hirsiseinät ja muistutti harkkorapattua kivitaloa. Kattomateriaalina tervattu lauta vaihtui 1800-luvun kuluessa yleisimmin peltiin.

väritys

yliopistonjulkisivu.jpgHelsingissä empire ei toteutunut yhtä värikkäänä kuin Pietarissa. Suosituimmat julkisivuvärit olivat Ruotsin vallan aikanakin yleisesti käytetyt keltainen ja harmaa. Keltaisesta käytettiin eniten okraan vivahtavia lämpimiä sävyjä. Harmaista käytettiin kimröökistä sekoitettua sinertävää vaaleaa harmaata ja savunharmaata. Koristeiden ja listojen värinä oli yleisesti valkoinen. Antiikki nähtiin valkoisena, kuten jäljellä olevat antiikin rauniot, vaikka arkeologiset tutkimukset olivat jo tuolloin osoittaneet toisin. Kivirakennusten julkisivuissa jäljiteltiin aitoja kivimateriaaleja maalaamalla, puuosat ootrattiin. Ikkunat ja ovet maalattiin ohuesti ja kuultavasti öljymaalilla, usein harmaaksi. Piharakennusten yleisin väri oli punamulta. Peltikatto maalattiin usein
mustaksi tai vihreäksi.

Kuva: Helsingin yliopiston julkisivua

Sisätilojen värityksessä käytettiin voimakkaita keltaisia, punaisia, vihreitä ja sinisiä. Listat ja ovet maalattiin hyvin vaaleilla harmailla.

detaljit

Empiren ikkuna oli yleisimmin 6-ruutuinen ja ristikarmillinen, päällä oli usein kolmiopääty. Empiren arkkitehtuurin koristeaiheet poimittiin antiikista ja niitä käytettiin paitsi rakennusten julkisivuissa myös sisustuksessa. Sisätiloissa kipsikattoon saattoi liittyä runsas ornamentiikka. Myös kaakeliuuneissa näkyivät antiikista peräisin olevat koristeaiheet.

Antiikin pylväsjärjestelmiä käytettiin klassisen merkityssisällön mukaisesti.

Pylväsjärjestelmät Senaatintorilla

Empiren arkkitehtuurissa käytettiin antiikin kreikkalaisia ja roomalaisia pylväsjärjestelmiä klassisen merkityssisällön mukaisesti. Pylväsjärjestelmä osoitti esimerkiksi rakennuksen tarkoitusperän, karaktäärin, arvon ja hierarkian suhteessa muihin rakennuksiin. Kreikkalaisia pylväsjärjestelmiä ovat doorilainen, joonialainen ja korinttilainen. Roomalaisia pylväsjärjestelmiä ovat toscanalainen ja komposita, joka on joonialaisen ja korinttilaisen yhdistelmä.

Pelkistettyyn ja vankkarakenteiseen doorilaiseen pylväsjärjestelmään liitetään maskuliinisuus ja sotilaallisuus. Sitä käytettiin Senaatintorilla päävartion julkisivussa. Purettu päävartio sijaitsi Nikolainkirkon (Tuomiokirkon) nykyisten
portaiden paikalla. Hieman sirompaan joonialaiseen järjestelmään liitetään tieteet, taiteet ja sivistys, siksi se sopii Yliopiston päärakennuksen julkisivuun. Korinttilainen järjestelmä on kevein, siroin ja koristeellisin. Merkityssisällöltään se liitetään perinteisesti keisarin valtaan. Keskinäisessä hierarkiassa korinttilainen järjestelmä on ylin ja sopii siksi kaikkein arvokkaimpiin rakennuksiin. Senaatintorilla korinttilaiset pylväät löytyvät sekä Nikolainkirkosta että Senaatin talosta. Senaatti käytti Venäjän keisarin valtaa ja kirkko edustaa ylintä valtaa eli Jumalaa. Yliopisto on alisteinen näille rakennuksille. Päävartio oli alunperin hierarkiassa alimpana.

Aikakautta edustavia arkkitehteja: Carl Ludvig Engel, Charles Bassi, Pehr Granstedt, Intendentinkonttori

Tyypillisiä rakennuskohteita: Uuden pääkaupungin julkiset kivirakennukset

Aikakauden rakennuksia Helsingissä:
Yliopiston päärakennus (C. L. Engel, 1832)
Nikolainkirkko, nyk. Tuomiokirkko (C. L. Engel, 1830–52),
Senaatin talo (C. L. Engel, 1822)
Yliopiston kirjasto (C. L. Engel, 1840)
Heidenstrauchin talo, nyk. presidentinlinna (P. Granstedt, C. L. Engel,1820)
Seurahuone nyk. kaupungintalo (C. L. Engel, 1832)
Sundmanin talo (Eteläranta 16, C. L. Engel, 1818)
Vanha kirkko (Lönnrotinkatu 6, C. L. Engel, 1827)
Lapinlahden sairaala (C. L. Engel, 1841)
Kaartin kasarmi (Kasarmitori, C. L. Engel, 1818–40)
Sinebrychoffin toimisto (Bulevardi 40, suunnittelija tuntematon, siirretty nykyiselle paikalle 1823)
Kasvitieteellisen puutarhan päärakennus, nyk. puutarhurien asunto (Unioninkatu 44, C. L. Engel, 1833)
Ravintola Kaisaniemi (Kaisaniementie 6, suunnittelija tuntematon, 1836)
Donnerin talon piharakennus (Pohjoisranta 12, suunnittelija tuntematon, 1839) Herttoniemen kartano (P. Granstedt, 1820, kartanon huvimajat C. L. Engel)