Helka

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry

Projektit / Päättyneitä / Kansalaiskanava / Kansalaiskanavan tarina / Vastauksia ja kysymyksiä seutuosallistumisesta

Anna Kanervo, 04/2007-01/2008:

anna_naama.jpg Oma Kansalaiskanava-tarinani alkoi syyskuussa 2006, kun kuulin tulleeni valituksi hankkeen projektityöntekijäksi. Pääsin aitiopaikalta tutustumaan monitoimijaiseen kehittämistyöhön. Hankkeen vetovastuu siirtyi minulle huhtikuussa 2007. Tämä oli melko kivuton tapa aloittaa projektipäällikön tehtävät, kun hanke oli tullut tutuksi jo aiemmassa tehtävässäni. Edellisten projektipäälliköiden jalanjälkiä oli myös helppo lähteä astelemaan, kun polkua oli tasoitettu erinomaisesti!

Painopisteeksi kaudellani muotoutui hankkeen aineistojen työstäminen sekä tehdyn työn niputtaminen kokonaisuudeksi. Toisaalta myös monta tärkeää tapahtumaa osui tälle viimeiselle hankekaudelle. Voidaan jopa sanoa, että Kansalaiskanava-hankkeesta muodostui hieman takapainotteinen runsaan tapahtumatarjonnan vuoksi. En kuitenkaan halua ottaa kunniaa viimeisen kahdeksan kuukauden tuloksista itselleni, koska lähes kaikki suunnitelmat oli jo laitettu alulle ennen kauttani.

Voittoisa ja innokas klubi!

Kevään 2007 kruunasi Suomen Laatukeskuksen benchmarking-jaoksen klubipäivä. Vuotta aiemmin perustettu käyttäjädemokratiaklubimme voitti tuolloin vuoden klubityön palkinnon työllään "Asiakasosallisuuden itsearviointityokirja". Klubi perustettiin tarpeeseen kehittää asiakaspalautejärjestelmiä julkishallinnossa, koska palautteen antaminen on tärkeä osa asukkaan ja kaupungin välistä vuorovaikutusta. Osallistuimme päivään ensimmäistä kertaa, ja voitimme sarjan suvereenisti! Työ sai paljon kiitosta ja esittelykutsuja. Tämä rohkaisi ja innosti jatkamaan klubin toimintaa myös kaudella 2007-2008. Erityisen hienoa on se, että klubi jatkaa toimintaansa, vaikka Kansalaiskanava-hanke päättyykin. Ainakin siis yksi hankkeen aikana syntynyt käytäntö jää elämään! Toivottavaa toki on, että myös klubin laatima työkirja auttaa eri tahoja kehittämään omaa toimintaansa. Ainakin sitä on ollut ilo esitellä erilaisissa tilaisuuksissa.

Rajoja rikkova kävelyretki!

dsc00643.jpg Toinen alkukesän kohokohta oli ns. kesäseminaari, joka tänä vuonna järjestettiin vapaamuotoisena ulkoilutapahtumana. Idea syntyi, kun hankkeen kohdealueen kotikaupunkipolut valmistuivat. Polut ylittävät kuntarajan, joten mikä olisikaan parempi tapa verkostoida alueen toimijoita kuntarajan molemmin puolin, kuin kulkea kaupungista toiseen yhteisvoimin. Kävelyretken oppaaksi saimme polkujen ”isän”, Pauli Salorannan. Pauli onnistui tehtävässään erinomaisesti, vaikka osallistujia oli moninkertaisesti odotuksiin nähden. Etukäteen ajattelimme, että hienoa, jos paikalle tulee edes 15 kiinnostunutta reippailijaa. Se olisi myös ilman megafonia tapahtuvan opastuksen kannalta otollinen määrä. Lopulta mukana oli reilusti yli 50 osallistujaa! Suuren suosion syy saattoi olla sekä loistavassa kesäsäässä sekä Ylen radiokanavassa, joka oli kuuleman mukaan rummuttanut tapahtumaa pitkin päivää. Näemmä niitä lehdistötiedotteita kannattaa aina välillä lähettää!

Leppoisan yhdessäolon lisäksi tapahtuma onnistui varsinaisessa tavoitteessaan, eli vapaamuotoisen vuorovaikutuksen mahdollistamisessa. Retkellä oli mukana mm. Helsingin puolen aluearkkitehti Suvi Tyynilä, joka asiantuntevasti täydensi Paulin kertomaa tarinaa alueen kehittymisestä ja tulevista suunnitelmista. Kävelyn aikana käytiin useita keskusteluja molempien kaupunkien asukkaiden ja alueen suunnittelijan kesken.

Tietysti voit sille jotain!

Hankkeessa keskeiseksi tekijäksi paikallisen vuorovaikutuksen onnistumisessa ovat osoittautuneet alueen fyysiset tilat. Tarvitaan paikkoja, joissa ihmiset voivat kokoontua ja kohdata sekä toisiaan että muita alueen toimijoita, esimerkiksi suunnittelijoita tai luottamushenkilöitä. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi asukastalot ja kirjastot. Niinpä myös kirjastot haluttiin jollain tavalla ottaa mukaan hankkeeseen. Myös kirjastot pitivät yhteistyötä tärkeänä. Pikku hiljaa muotoutui ajatus kirjastoja kiertävästä tapahtumasta, jonka ideana oli tarjota asukkaille tietoa osallistumisesta ja vaikuttamisesta, sekä samalla testata kirjastojen toimivuutta paikallisina kohtaamispaikkoina, alueen olohuoneina.

Tietysti voit sille jotain! –kiertueen valmistelut aloitettiin jo varhain keväällä. Lasipalatsin kohtaamispaikasta saatiin lainaksi kannettavia tietokoneita, joita kierrätettiin neljän kaupungin kirjastoissa kiertueen mukana. Järjestelyissä olivat mukana myös pääkaupunkiseudun seutuportaali ja oikeusministeriön kansanvalta.fi-sivusto. Heidän kanssaan laadittiin yhteinen aineisto, Kanavaopas, jota jaettiin kävijöille. Kiertuepäivinä esiteltiin erilaisia osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyviä tiedonhakukanavia infotiskeillä, pidettiin tietokilpailua, annettiin tiedonhakuopastusta atk-luokissa ja testattiin Ruotsista korviimme kantautunutta Elävät viranhaltijat –menetelmää. Siinä ideana on tuoda kirjastoon joku alueen asiantuntija, esim. alueen suunnittelija, tapaamaan asukkaita, keskustelemaan ja vastailemaan kysymyksiin.

Asiantuntijoiden kalastaminen seitsemään eri kirjastoon vei aikaa ja hermoja, mutta onneksi kaupunginosien asukastoimijat tulivat avukseni. Heiltä sain hyviä vinkkejä alueiden ajankohtaisista asioista ja henkilöistä, joita he haluaisivat tavata. Vantaan Hämeenkylän kirjastossa tämä osuus järjestettiin muista poikkeavalla tavalla. Siellä asiantuntijoina olivat lähialueen asukasyhdistykset. Neljän vantaalaisen ja yhden espoolaisen asukasyhdistyksen aktiivit järjestivät kirjastoon infoiskun omasta toiminnastaan. Tapahtumaa suunniteltiin kauniina kesäiltana Hämevaaran asukasyhdistyksen puheenjohtaja Mariitta Savolaisen terassilla. Tämä oli konkreettinen oppitunti myös projektipäällikölle toimivan yhteistyön tehosta!

Kiertueraportti.

Tuotoksina konkretiaa ja toimenpide-ehdotuksia

Hankkeen raportointia mietittiin pitkään ja hartaasti. Erilaiset vaihtoehdot kiersivät keskusteluissa, ja osa lopulta toteutuneista ideoista syntyikin jo varhain. Esimerkiksi vuorovaikutuksen työkaluja kuvaava menetelmäopas oli suunnitteilla jo hankkeen alkuvaiheista lähtien. Hankkeen päätavoite, vuorovaikutuksen toimintamallin luominen osoittautui kaikkein hankalimmaksi toteuttaa. Hyvin pitkään mallina oli toimivan vuorovaikutuksen analyysi, mutta se ei vielä tehnyt mallista kovin dynaamista.

Hankkeen takapainottuneisuudesta kertoo myös se, että päätavoite kristallisoitui johtoryhmän kokouksessa noin kolme kuukautta ennen hankkeen päättymistä. Päätettiin, että kuvataan seudullinen suunnitteluprosessi ja siihen soveltuvat vuorovaikutusmenetelmät. Korvaamattomaksi avuksi tässä jumpassa osoittautui mediakonsulttimme Päivi Litmanen-Peitsala. Kuvausta lähdettiinkin työstämään kahden Päivin voimin, sillä tässä vaiheessa projektityöntekijänä oli aloittanut Päivi Savolainen. Myös ohjausryhmän apu oli erinomaista, vaikka johtoryhmän idea ja ensimmäinen luonnoksemme herättivätkin ensin kauhistusta. Miten me voisimme näin lyhyessä ajassa ratkaista seudun yhteiseen päätöksentekoon ja suunnitteluun liittyvät haasteet, jos eivät kaupungitkaan ole asiaa toistaiseksi ratkaisseet?

Ponnistelu tuotti kuitenkin tulosta, ja lopputuloksena syntyivät hankkeen toimenpide-ehdotukset seudullisen osallistumisen kehittämiseksi. Jotenkin tuntui siltä, että intoa riitti mukana olleilla loppuun asti. Myös nopealla aikataululla pyydettyyn aineistojen kommentointiin vastattiin ihailtavan aktiivisesti. Sain tärkeää apua sekä ohjaus- että johtoryhmältä, vaikka kaikilla oli muutkin kiireet hoidettavanaan.

Mitä jäi jäljelle?

tietysti_voit_sille_jotain.jpg Konkreettisten esitteiden ja muiden julkaisujen lisäksi hankkeen tarkoituksena oli tuottaa aineettomia tuloksia. Tällainen on esimerkiksi toimijoiden välinen verkosto, joka on hankkeen järjestämien tapahtumien myötä vähän kerrallaan voimistunut. Alkuperäisenä tavoitteena oli, että verkosto jäisi elämään itsenäisesti hankkeen päätyttyä. Luulen kuitenkin, että verkoston yhteydenpito jää jatkossa hyvin vähäiseksi. Vastuuta, eli koordinointia, ei ole onnistuttu jalkauttamaan aluetoimijoille parhaalla mahdollisella tavalla. Toivotaan kuitenkin, että ainakin tarpeen vaatiessa löytyisi uskallusta ja tietoa siitä, kehen ottaa yhteyttä kunta- tai hallintorajan toisella puolen.

Kehittämishankkeen kokonaisarviointia voi tehdä ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta täytyy miettiä asetettujen tavoitteiden toteutumista ja toisaalta tarkastella sitä, mikä hankkeen aikana on muuttunut. Kolmen päätavoitteen kohdalle voimme onneksi laittaa ruksin: toimintamalliksi rakentui toimivan vuorovaikutuksen kuvaus ja kehittämisen toimenpide-ehdotukset, paikallistiedon menetelmiä on testattu ja raportoitu, vuorovaikutuksen arviointiin on luotu mittareita ja apuvälineitä.

Eri asia on, mitä vaikutusta näillä on ollut todellisuuteen. Näkisin niin, että hankkeen suoria vaikutuksia on vaikea mitata. Erityisesti tuotosten ja hankkeen välittämän viestin vaikuttavuutta pitäisi tarkastella vasta muutaman vuoden kuluttua, kun viestiä ja tuotoksia on levitetty ja toivottavasti jopa sovellettu. Jostain kertonee sekin, että mitä pitemmälle hanke on edennyt, sitä enemmän on tullut kyselyjä ja ideoita mahdollisesta jatkohankkeesta. Tehty työ on koettu merkitykselliseksi, eikä sen toivota päättyvän tähän. Kehittämistyö on hidasta, ja vaikka saataisiin vastauksia yhteen kysymykseen, aukeaa samalla monta uutta. Kaikkea ei voida ratkaista kerralla. Tämä on ollut nuoren projektipäällikön tärkein oppi!