Helka

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry

Projektit / Päättyneitä / Kansalaiskanava / Kansalaiskanavan tarina / Osallistumisen paikkaa etsimässä

Riikka Henriksson, 08/2006-04/2007:

dsc00451_riikka.jpg Hanke oli hyvässä vauhdissa, kun astuin projektipäällikön saappaisiin elokuussa 2006. Suunnitelmien perusteella oli tehty erilaisia avauksia, joiden jatkaminen oli pääasiallinen tehtäväni ensimmäiset kuukaudet. Lisäksi aikaa kului hankkeeseen tutustumiseen sekä niiden suunnitelmien toteuttamiseen konkreettisin toimin, joita ei vielä ollut aloitettu. Pikkuhiljaa kuitenkin löytyi myös ”Riikan tapa” tehdä hanketta eli avauksia ja suunnitelmien muokkaamista omaan suuntaan.

Ottaessani vastaan projektipäällikön tehtävät, tiedostin, että olen hyppäämässä isoihin saappaisiin, joiden täyttäminen on haastavaa. Koin tehtävän mielenkiintoisena, mutta samalla tiedostin sen helposti aiheuttavan turhautumista, koska pään hakkaaminen seinään on välillä väistämätöntä. Lisäksi hanke oli laaja ja resursseja siihen verrattuna vähän. Merkittävin asia hankkeen etenemisen kannalta oli projektityöntekijän palkkaaminen, minkä seurauksena monet asiat saivat vauhtia ja yhdessä pohtiminen tuotti tuloksia. Merkittävimmiksi tehtävikseni koin hankkeen tunnettuuden parantamisen kaupunkien hallintokunnissa sekä toimintamallin kehittämisen. Erilaiset yhteistyökuviot ja ryhmien kokoontumiset liittyivät oikeastaan kaikki näihin teemoihin.

Verkostojen luomista ja toimintamallin hahmotelmia

Toimintamallin kehittäminen konkreettisiksi palasiksi tai osasiksi oli erittäin antoisaa. Hylättiin tietokoneet ja otettiin käteen sakset, paperia, pahvia, tusseja ja käyttöön toimiston seinät. Leikattiin erimuotoisia paloja, siirreltiin niitä suhteessa toisiinsa, teipattiin seinälle isoja papereita, joihin yritettiin hahmotella osallistumisen kenttää. Ilmassa oli todellista aivoriihen meininkiä. Hetkiin mahtui muun muassa naurua, hämmennystä, epätoivoa ja onnistumisen iloa. Nämä työpajapäivät eivät ehkä näy hankkeen visualisoinnissa, mutta selkeyttivät hankkeen ympärille kuuluvia moninaisia teemoja itselleni ja varmasti myös projektityöntekijälle.

Toimintamallin visualisoinnin kehittäminen sekä konkreettinen ”rakentaminen” liittyivät myös hankkeen tunnettavuuden parantamiseen. Jotta toimintamallia oli mahdollista esitellä kaupunkitapaamisissa ja konkretisoida erilaisissa tilaisuuksissa, tarvittiin jonkinlainen selkeä kuva ulkopuoliselle siitä, mistä asiassa on kysymys. Ehkä oman työhistoriani takia painottui omalla kaudellani yhteydenpito kaupunkien hallintokuntiin ja voimavaroja uhrattiin paljon kaupunkitapaamisten suunnitteluun. Toisaalta kaupunkitapaamiset aiheuttivat suurimmat turhautumisen hetket, kun kaupungeista ei millään meinannut löytyä henkilöitä, joita kutsua tilaisuuksiin kuulemaan osallistumisen kehittämisestä ja keskustelemaan siitä, miten kehittäminen kannattaisi käynnistää. Erityisen ongelmalliseksi osoittautui Helsinki. Toisaalta kaupunkitapaamisten kanssa käyty tuska kertoi hankkeen ytimestä, missä on osallistumisen paikka kuntaorganisaatiossa eri hallintokunnissa ja onko sitä edes olemassa. Onko olemassa yleistä osallistumisen kehittämistä vai tarvitseeko menetelmien kehittäminen aina jonkin konkreettisen teeman? Kenen asia osallistumisen kehittäminen oikeastaan on? Onko kiinnostusta yleiseen osallistumiseen vai onko aina kysymys oman reviirin puolustamisesta? Yhdistääkö toimialoja sittenkään asukkaan arki?

Yhteistyötä erilaisten samaa aihepiiriä käsittelevien hankkeiden kanssa jatkettiin. Näitä olivat muun muassa ICING, ARJA ja Opus. Konkreettisia aikaansaannoksia yhteistyöstä ei syntynyt, lähinnä tapaamisissa pohdittiin yhteisiä haasteita ja miten niitä on eri hankkeissa lähdetty ratkaisemaan. Omat resurssimme olivat muihin hankkeisiin nähden rajallisia ja koen, että yhteistyö lisäsi omia voimavarojamme sekä antoi meille vinkkejä siitä, mihin asioihin rajallisilla resursseilla kannattaa keskittyä.

Klubitoimintaa ja kokoustamista

Itse koin suurta iloa Käyttäjädemokratiaklubin toiminnasta. Kiireiset ihmiset pysähtyivät tapaamisissamme pohtimaan yhteistä teemaa ja saimme kuulla hyvin erilaisten organisaatioiden asiakaspalautejärjestelmistä. Työ eteni motivoituneiden ihmisten kanssa erittäin sujuvasti. Erityiskiitoksen haluan esittää Merja Peltoselle, joka klubin puheenjohtajana auttoi klubitapaamisten ja muiden asioiden käytännön järjestelyissä.

dsc00469.jpgHankkeen johto- ja ohjausryhmä toimivat tukena työssä ja myös päättävinä tahoina. Johtoryhmässä tapahtui kaksi muutosta projektipäällikkökaudella, Vantaan edustaja Ari Toiva väistyi tehtävämuutoksen myötä ja hänen tilalleen tuli Ismo Airinen, Helsingistä johtoryhmään tuli Matti Ollinkarin tilalle Anja Vallittu. Projektipäällikön kannalta koin hankalaksi johto- ja ohjausryhmän toiveiden yhteensovittamisen sekä hankkeen tavoitteiden toteuttamisen keskustelujen pohjalta. Ohjausryhmä ei mielestäni toiminut aivan toivotulla tavalla. Kokouksissa vatvottiin samoja asioita kerrasta toiseen ja konkreettiset ehdotukset niiden ratkaisemiseksi olivat vähissä, ehkä osallistumisen kentän vaikeudesta johtuen. Tavallaan puhuttiin ongelmista, jotka oli jo tiedostettu hanketta suunniteltaessa, mutta koskaan ei päästy vaiheeseen, jossa oltaisiin todella yritetty etsiä ratkaisumalleja. Ohjausryhmän ongelma oli myös osin se, että kokouksiin osallistuivat muutamia vakiokasvoja lukuun ottamatta aina eri ihmiset ja aikaa meni runsaasti samojen asioiden kertaamiseen ja pohtimiseen kokouksesta toiseen. Toisaalta keskustelut kuitenkin auttoivat hahmottamaan ongelmakenttää ja tiedostamaan ydinkysymyksiä. Omana heikkoutenani koen, että ehkä olisi pitänyt rohkeammin keskeyttää keskustelut, vaikkakin ne olivat antoisia, ja johdattaa kokouksia rakentavampaan suuntaan. Johtoryhmä tuki mielestäni hyvin työtämme. Johtoryhmässä näkyi kuitenkin selkeimmin eri kaupunkien hyvin erilaiset toiveet osallistumisen kehittämisessä ja se aiheutti ajoittain rajoituksia tiettyjen toimintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Jalkautumista alueelle

Yhdeksi haasteelliseksi asiaksi koin asukasyhteistyön. Kohdealueella järjestettäviin tilaisuuksiin oli muodostunut alueen aktiiveista jo tietty vakioporukka, uusien ihmisten mukaan saaminen oli ongelma. Monissa tilaisuuksissa keskityttiin yksittäisiin ongelmiin, ei niinkään osallistumisen kehittämiseen. Virkamiesten kanssa keskusteluissa esiin nousseet ongelmat osallistumisessa, esimerkiksi kokonaisuuksien näkemisen puutteellisuus ja osallistumisen halun nouseminen itsekkäistä syistä, näkyivät selkeästi myös hankkeemme tilaisuuksissa. Eri kaupunkien asukastoimijoiden aktivoiminen yhteistyöhön yli kuntarajojen ja järjestelyvastuun siirtäminen paikallisille toimijoille ei onnistunut. Järjestettyihin tilaisuuksiin tultiin mielellään, mutta muutoin aika kului oman yhdistyksen parissa, mikä on ymmärrettävää. Iloinen poikkeus tästä oli Malminkartanon asukasyhdistyksen järjestämä vuotuinen aluefoorumi. Sinne oli kutsuttu niin asukas- kuin virkamiestoimijoita yli kuntarajojen, mikä antoi myös keskusteluille mukavan säväyksen.

Asukasyhteistyön suurimmaksi onnistumiseksi koen Leppävaarassa pidetyn joukkoliikenneaiheisen raja-aluefoorumin. Onnistuimme saamaan mukaan sekä virkamiehiä kaupungeista että YTV:n henkilökuntaa. Keskustelua käytiin vilkkaasti ja ajankohtaista tietoa välittyi puolin ja toisin. Lisäksi keskustelua käytiin vapaamuotoisemmassa kahvihetkessä myös muista asukkaita askarruttavista aiheista. Tässä yhteydessä haluaisin esittää kiitokset Raimo Heinolle, joka osallistui aktiivisesti tilaisuuden järjestämiseen ja hankki muun muassa tilan.

Osallistumiskeskustelua eri foorumeilla

Media kohdisti eniten kiinnostusta tammikuussa 2007 järjestettyyn luottamushenkilöseminaariin. Tilaisuuteen oli kutsuttu luottamushenkilöitä kaikista hankekaupungeista. Ylen Aikainen haastatteli minua teemaan liittyen ennen tilaisuutta ja johtoryhmän puheenjohtajaa haastatteli Radio Vega itse tilaisuudessa. Valitettavasti osittain ehkä seminaarin ajankohdasta johtuen (pidettiin päivällä) luottamushenkilöitä oli paikalla melko vähän. Tilaisuus oli kuitenkin onnistunut, koska paikalla olivat kaikki kaupunginjohtajat lukuun ottamatta Helsingin kaupunginjohtajaa, jonka sijaisena toimi apulaiskaupunginjohtaja. Kaikki kokivat osallistumisen kehittämisen tärkeäksi, mutta haasteellista on tietenkin se, miten yhdistää yleinen osallistuminen sekä aihekohtainen osallistuminen.
dsc01872.jpg
Tilaisuus opetti, että luottamushenkilöiden mukaan saaminen osallistumisen kehittämiseen on erittäin haasteellista. Vaikka se on valtuutettujen lakisääteinen tehtävä, selkeitä toimintatapoja tai seurantajärjestelmää ei ole olemassa. Luottamushenkilöiden tavoittamisen sekä mukaan ottamisen kehittämistyöhön koin erittäin hankalaksi.

Muuten median kiinnostus kohdistui hankkeeseen yleensä. Espoo Hitech & Business –lehti teki itsenäisesti pienen artikkelin hankkeesta ja sen tavoitteista. Kirjoitin myös Muutosblogin Kuntaliiton sivuille.

Kaupunkitapaamisista onnistuneimmaksi kokemukseksi koen Kauniaisten tapaamisen. Pieni kaupunki, jossa kaikki on lähellä, näkyi myös heidän toimintatavoissaan. Kauniaisten esimerkki osoitti mielestäni, että tiedottaminen voidaan hoitaa myös kuntarajojen yli, jos siihen on halua. Myös kehittämistyö aiheen parissa on mahdollista, jos halukkaita löytyy. Monimutkaisissa hallintokuntarakenteissa osallistuminen hukkuu. Tällöin olisi mielestäni helppoa ottaa mallia esimerkiksi Kauniaisista. Kaiken ei tarvitse olla monimutkaista, vaan myös pienellä vaivalla voidaan saada paljon aikaa.

Eteenpäin vaikka väkisin

Kahdeksan kuukautta Kansalaiskanavan viestinviejänä oli opettavaista aikaa. Projektissa on vastuussa paljosta, mutta samalla oppii paljon. Ehkä haasteellisinta on muistaa, että projekti ei ole ”oma lapsi”, vaikka se välillä siltä tuntuu. Välillä täytyy ottaa etäisyyttä ja katsoa ikään kuin ulkopuolisen silmin. Vaikeinta oli varmasti sulattaa arvostelua, joka kohdistui tehtyyn työhön, koska tuntui, että oli antanut paljon, mutta muut eivät sitä kuitenkaan nähneet. Nämä hetket olivat toisaalta niitä kasvun paikkoja, joissa etsitään hankkeelle uusia suuntia ja pohditaan, mikä on järkevää tavoitteiden toteuttamiseksi.

Koen, että hanke otti muutamia tärkeitä konkreettisia askelia eteenpäin aikanani. Toisaalta se jäi vielä raakileeksi, joka etsi suuntaansa monessa asiassa. Turhautumista aiheutti ehkä hankkeen laajuus ja monet avaukset, joiden vuoksi keskittyminen vain yhteen asiaan ei ollut mahdollista. Toisaalta tämä oli myös hankkeen rikkaus, mielestäni tämän vuoksi löytyivät ne oleelliset ”osallistumisen kipukohdat”, joihin jatkossa tulisi erityisesti kiinnittää huomioita. Jos minun pitäisi tiivistää oma kauteni muutamaan sanaan, sanoisin sen olleen osallistumisen paikan etsimistä. Kenelle asia kuuluu ja miksi? Mikä on tarpeellista osallistumista ja miksi? Jälkikäteen ajateltuna monia asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta koen samalla, että pään seinään hakkaaminenkin vei hanketta eteenpäin.