| Kotikatu-kurssit |
|
Helka järjestää kaupunginosasivustojen toimituksille kursseja, joilla opetetaan Kotikatu-sivustojen Joomla-julkaisujärjestelmän käyttöä. Kurssit käsittelevät pääosin sivustojen teknistä käyttöä, ja toimituksellista sisältöä käsitellään vain ohimennen. Kursseja järjestetään kolmea perustyyppiä. Toimituksen koulutus pitää sisällään perustiedot sisällön tuottamisesta järjestelmään, Ylläpidon koulutus opastaa sivuston rakenteen muokkaukseen sekä ylläpitotoimenpiteisiin, kuten käyttäjätunnusten hallintaan. Lisäksi silloin tällöin järjestetään Avoin koulutustilaisuus, jossa käsitellään sivustoon liittyviä aiheita sen mukaan mihin osallistujilla on tarvetta. Näiden kurssien lisäksi aloittavien sivustojen toimituksille järjestetään erikseen sovittava Aloituskoulutus. Tulevaisuudessa saatetaan tarvittaessa järjestää myös jotakin erillistä teemaa käsitteleviä koulutuksia, kuten esimerkiksi sivuston ulkoasun muokkaus. Kukin kurssi koostuu yhden illan koulutuksesta, kestoltaan 2-4 tuntia. Kursseille osallistumisesta peritään nimellinen osallistumismaksu: 10 euroa per 2 henkilöä samasta tahosta. Maksun voi suorittaa laskulla tilisiirtona tai paikan päällä käteisellä. Huom: Maksu voidaan periä vaikka et osallistuisikaan kurssille, mikäli olet ilmoittautunut mutta et ole erikseen peruuttanut osallistumistasi. Kurssityypit |
Kurssilla käydään läpi sivuston toimituksen tarvitsemat taidot.
Edellytykset: Ei edellytyksiä
Kurssin sisältö:
Kurssilla käydään läpi sivuston ylläpidolta vaadittavat taidot.
Edellytykset:
Kurssilla neuvotaan järjestelmän käyttöä yleisesti. Aiheet valikoituvat sen perusteella mistä osallistujat haluavat tietää lisää.
Edellytykset:
Sisältö määräytyy osallistujien mukaan.
Jos tiedät jo etukäteen mihin tarvitset opastusta, tai haluat käsitellä jotain aihetta laajemmin, ota ennen koulutusta yhteyttä koulutuksen järjestäjään.
Avoimessa koulutustilaisuudessa ei välttämättä ole kaikkien osallistujien käytettävissä tietokoneita, joten oma kannettava tietokone voi olla hyvä ottaa mukaan mikäli sellainen on.