Kotikadun taustaa

Helka on vuodesta 1997 ollut mukana yhteistyöprojektissa, jonka tavoitteena oli löytää uusia keinoja parantaa ihmisten vaikutusmahdollisuuksia heidän omaa asuinympäristöänsä koskevissa asioissa. Yksi tärkeimmistä uusista kommunikoinnin ja tiedonsaannin välineistä nykypäivänä on Internet. Niinpä Kotikatu-projektissa on tuettu kaupunginosien omien kotisivujen rakentamista alueellisen tiedottamisen ja keskustelun alustaksi.

Projektin ideoijina ja alkuunpanijoina toimivat Helkan lisäksi Teknillisen Korkeakoulun miljöörakentamiskeskus, Helsingin kaupungin rakennusvirasto ja Suomen Kotiseutuliitto. Pilottivaiheessa projektin rahoittajina toimivat useat tahot: Helsingin kaupungin Kulttuuripääkaupunki 2000-projekti, Lähiöprojekti, Sisäasiainministeriön osallisuushanke, Ympäristöministeriö, Kuntaliitto, Opetusministeriö sekä Espoon ja Vantaan kaupungit. Myöhemmin rahoitusta ovat jatkaneet (vuoden 2001 loppuun) Osallisuushanke ja Helsingin kaupunki.

Tänä päivänä Kotikatu on osa Helkan toimintaa ja sitä rahoittaa yksinomaan Helsingin kaupunki. Projektin tavoitteena on ollut löytää keinoja parantaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia heidän omaa asuinympäristöään - kaupunginosaa - koskevissa asioissa. Niinpä Kotikatu-projektin käytännön työkenttänä on alusta asti ollut hyödyntää internetin mahdollisuuksia tiedon välittämisen ja kommunikoinnin välineenä. Erityisesti on pyritty luomaan toisaalta alueen omista lähtökohdista nousevaa paikallista tietoa (alueellista identiteettiä) ja toisaalta yhteyksiä ja vuoropuhelua julkishallinnon, suunnittelijoiden ja virkamiesten kanssa.