Helka

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry

Kokousasiat / Toimintakertomukset / Helkan toimintakertomus 2009

1. YLEISTÄ   

Vuosi 2009 on tuonut Helkan toimintaan monensuuntaista laajentumista:

• Helkan ensimmäinen EU-hanke - CADDIES (2009-2011) – käynnistyi maaliskuun alussa. Hankkeen kohdealueilla kehitellään mm. kaupunginosavisioinnin menetelmiä ja kootaan parhaita käytäntöjä, muihinkin kaupunginosiin levitettäväksi (ks. 4.1).

• Helkan saamaan ’Hiertävä kivi’ -haasteeseen vastattiin asunnottomuusteemaan liittyvällä ’Kaikkien Helsinki’ -kyselyllä ja linkkilistauksella Helkan kotisivuille. Kokonaisuus toi Helkalle TV-, radio- ja lehdistönäkyvyyttä sekä Yhdyskuntasuunnittelun Seuran ”Vuoden Ruusut” –huomionosoituksen (ks. 2.1.3).

• Helka osallistui vuoden 2009 aikana aktiivisesti opetusviraston koordinoimaan palvelutilaverkon uudistamisen pilottiprojektiin, jossa toteutettiin myös asukastilaisuuksia yhteistyössä jäsenyhdistysten kanssa viidessä kaupunginosassa (ks. 3.3). Kaupungin palveluverkon tarkistukseen Helka kokosi kannanoton 22.12.2009.

2. TOIMINTA

2.1 PALVELUT

2.1.1 Viestinnän palvelut

Helka rakentaa viestinnän palveluita jäsenille pitkäjänteisesti. Kaupunginosien kotisivuverkoston, Kotikadun, kautta luodaan paikalliseen viestintään yhä monipuolisempia mahdollisuuksia Helsingissä. Se tarjoaa vähitellen laajenevan alustan asukkaille ja muille toimijoille verkostoitua, saada näkyvyyttä ja vahvistaa kaupunginosansa omaa identiteettiä. Helkasta kaupunginosat saavat edelleen veloituksetta kotisivupohjan ja palvelintilaa sekä jatkuvaa käyttötukea ja koulutusta. Vuoden 2009 aikana käynnistyi kotisivujen julkaisujärjestelmän haastava versiopäivitys, joka saadaan valmiiksi vasta vuoden 2010 puolella. Tämä työ on hidastanut jonkin verran Helkan Alpakka-projektissa kehitettyjen uusien karttapohjaisten toiminnallisuuksien laajempaa käyttöönottoa (tapahtumakalenteri ja palveluhakemisto).
Vuoden 2009 lopulla aktiivisia kaupunginosasivustoja on ollut n. 35. Niissä kaupunginosissa, joissa paikallisten kotisivujen päivitykseen osallistuu useampi henkilö, ns. toimituskuntana, on voitu todeta sisältöjen laajenevan ja monipuolistuvan. Lähes kaikki aktiiviset kaupunginosasivustot ovat kasvattaneet kävijämääräänsä v. 2009 edellisvuoteen verrattuna.

Helkan viestinnän kokonaisuudistuksen toteuttamista on käynnistetty samanaikaisesti versiopäivityksenkanssa. Sen päätavoitteena on profiloida www.kaupunginosat.net –portaali Helkan tarjoamana monipuolisena uutisportaalina. Helkan oma sivusto jää palvelemaan jäsenistöön kohdistuvan viestinnän tarpeita ja Kotikadun asiat keskitetään jatkossa myös aivan omalle sivustolleen. Sivustouudistuksen toteutusta jatketaan vuoden 2010 puolella. Helkalle laadittiin vuoden 2009 kuluessa viestintäsuunnitelma, joka on kaikkien luettavissa Helkan kotisivuilla.

Helkan kotisivuilla ylläpidetään ajantasaista jäsenyhdistysten yhteystietoluetteloa karttanäkymineen. Helkan hallitus kommunikoi kotisivujen intranetin ja sähköpostin välityksellä. Helka-esitettä on jaettu jäsenyhdistyksille toimistolta veloituksetta.

Helkan kotisivuilla on tiedotettu jäsenille tarjolla olevista koulutuksista ja seminaareista sekä muista yleisistä kaupunkia ja asukkaita koskevista teemoista. Jäsentiedotteita julkaistiin Helkan kotisivuilla vuoden 2009 aikana neljä. Sähköpostittomat jäsenyhdistykset saavat tiedotteet edelleen kirjepostilla. Helkan sidosryhmille ja kumppaneille viestintää on hoidettu sähköpostitse. 

Helkan edustajat ovat tehneet kaupunginosatoimintaa tunnetuksi laajasti kaikissa niissä tilaisuuksissa, seminaareissa ja tapaamisissa, joihin he ovat osallistuneet.

2.1.2  Koulutuspalvelut

Helka tarjosi yhteistyössä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa kolmiosaisen ”Kansalaisen kaavakoulu” –kokonaisuuden ksv:n Laituri-tilassa Narinkkatorilla. Tavoitteena oli avata kaavoitusprosessia kansantajuisesti eri näkökulmista. Avoimet Kaavakoulu-illat järjestettiin 21.4., 5.5. ja 19.5. Iltojen teemoista löytyi mm. Kaupungin kaavoituksen ohjausta  kaavatasoja, -prosesseja ja -merkintöjä sekä päätöksentekoprosessia, asukasosallistumista ja kaavakiistojen avartamisen mahdollisuuksia.
Tilaisuuksissa alustivat: Tuomas Rajajärvi, Olli-Pekka Poutanen, Tuomas Eskola ja Juha-Pekka Turunen (kaikki ksv:stä) sekä Risto Rautava, Lasse Peltonen ja Päivi Litmanen-Peitsala. Illat olivat erittäin onnistuneita, keräten n. 30-päisen yleisön ja niille toivottiin myös jatkoa.

Yhteistyössä Helsingin kulttuurikeskuksen kanssa Helka tarjosi kaksiosaisen seminaarisarjan ”Kohti kulttuurista kumppanuutta I ja II (20.4. ja 21.9.). Annantalolla järjestetyt seminaarit olivat kaikille avoimia ja niissä käsiteltiin paikallisen kulttuurisen kumppanuuden mahdollisuuksia. Seminaareissa kuultiin myös mielenkiintoisia käytännön esimerkkejä jo toteutuneista asukkaiden ja kulttuuritoimijoiden paikallisista yhteistyöprojekteista. (Ks. myös kohta 4.4 Kulttuuriyhteistyö kaupunginosissa -projekti)

Vielä ennen joulua Kotikaupunkipolku-projekti järjesti kaupunginosien omien avustuksien hakemisen sparrausillan, jossa n. 16 jäsenyhdistyksen edustajat saivat opastusta avustusanomusten teossa Uudenmaan maakuntarahastoa varten.

2.1.3  Muut jäsenedut ja asiantuntijapalvelut

Muut jäsenedut:

Merellinen puheenjohtajapalaveri  järjestettiin Helkan jäsenaktiiveille 8. syyskuuta, tällä kertaa 100-vuotistaivaltaan juhlivassa Ravintola Seurasaaressa. Osallistujat saivat kokeilla CADDIES-projektin uusia menetelmiä. Suomen Kotiseutuliiton hallituksen pj Heikki Kukkonen muistutti lyhyesti v:n 2010 valtakunnallisesta kulttuuriympäristöihin keskittyvästä Jokaisen oma ympäristö -kampanjasta. Osallistujia tilaisuus keräsi nelisenkymmentä.

Helkan jäsenyhdistykset ovat voineet anoa rahallista tukea kaupunginosatapahtumiinsa, kuten aiempina vuosina, Helsingin kulttuurikeskuksen kautta.

TEOSTOn ja  Helkan jatkuva sopimus, jonka turvin jäsenyhdistykset ovat saaneet mahdollisuuden esittää TEOSTOn suojaamaa musiikkia omissa tilaisuuksissaan veloituksetta, irtisanottiin TEOSTOn toimesta ilman neuvottelumahdollisuutta. Jäsenyhdistysten puheenjohtajat saavat Kotiseutuliiton jäsenmaksuosuuden vastikkeena kulttuurilehti Hiidenkiven vuosikerran.

Muut asiantuntijapalvelut:

Helkan edustajat ovat vuonna 2009 osallistuneet erilaisiin asiantuntijatyöryhmiin ja useisiin seminaareihin ja tilaisuuksiin. Niissä on tuotu esiin ja edistetty jäsenistön näkökulmaa ja puhuttu osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien puolesta.

Helka vastaanotti asunnottomuudesta muistuttavan ’Hiertävän Kiven’ Elämäntapaliitolta jo lokakuussa 2008 ja vuoden 2009 lokakuussa (17.10.2009) toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka kävi luovuttamassa sen eteenpäin Hakaniemen torilla Asunnottomien yö -tapahtumassa. Helka vastasi vuoden 2009 aikana Hiertävä Kivi-haasteeseen 2-osaisella viestinnällisellä kokonaisuudella: kokoamalla Kaikkien Helsinki -nettisivulle linkkikokoelman (mm. keskeisistä asunnottomuus-teemaan liittyvistä toimijoista ja asiakirjoista) sekä toteuttamalla Kaikkien Helsinki –kyselyn helsinkiläisille. Helkan tekemä aktiivinen mediaviestintä herätti kiinnostusta ja Kaikkien Helsinki sai myönteistä huomiota tv:tä ja radiota myöten (YLE:n alueuutiset sekä suomen- ja ruotsinkieliset YLE:n toimitukset). Myös Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta. Loppuvuodesta Yhdyskuntasuunnittelun Seura palkitsi velä Kaikkien Helsinki –kokonaisuuden ’Vuoden Ruusut’-huomionosoituksella.

Helka osallistui pyydetyin puheenvuoroin mm. kaupungin turvallisuusyhteistyön infotilaisuuteen pelastuslaitoksella 1.6. (Aija Staffans) sekä vasta perustetun Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallituksen työseminaariin Haikon kartanossa 13.10. (Pirjo Tulikukka). Helkan on ollut edustettuna lisäksi mm. seuraavissa tilaisuuksissa:
- Miniseminaari seutuvisiosta ja GHV 2050 -jatkoprosessista Laiturilla (21.4.)
- YTV:n Helsinginseudun liikennejärjestelmä -seminaarissa (13.5.)
- Älä hiilee liikenteessä -seminaarissa (15.9.)
- HKR:n Kaupunkiomaisuuden ylläpito-seminaarissa (29.9.)
- Helsingin Energian 100-vuotisjuhlaseminaarissa (13.10.)
- Kuntaliiton Alueellisen vaikuttamisen ALVA-verkoston seminaarissa (10.11.)
- YTV:n käyttäjälähtöisessä joukkoliikennetyöpajassa Pasilassa (25.11.) sekä
- Innovatiivinen kaupunki –ohjelman työpajoissa Innopolissa (3.11., 17.11. ja 8.12.)  

Helka on koordinoinut Kansalaiskanava-projektissa käynnistynyttä vapaamuotoista klubia (Käyttäjädemokratia-klubi), joka kokoontuu muutaman kerran vuodessa tutkimaan käyttäjädemokratian kehittämisen mahdollisuuksia vertaisanalyysi-menetelmällä (benchmarking). Helka on vuoden 2009 kuluessa ollut edustettuna myös Kierrätyskeskuksen ja pääkaupunkiseudun kuntien yhteisen 4V-hankkeen (Välitä, Vaikuta, Viihdy, Voi hyvin) asukas- ja ohjausryhmän tapaamisissa ja seminaareissa. Toiminnanjohtaja on osallistunut kaupunginosissa järjestettyihin ylipormestarin asukasiltoihin.

2.2  VAALIMINEN

Helka on tukenut jäsenyhdistysten tekemää ruohonjuuritason vaalimistyötä myöntämällä mm. konkreettisia huomionosoituksia: ansiomerkkejä ja kunniakirjoja. Helkan edustajat ovat osallistuneet kutsusta jäsenyhdistysten juhliin ja muihin tilaisuuksiin.

Edellisvuonna käynnistetyt kotikaupunkipolku-aineistot saatettiin loppuun kesään 2009 mennessä ja polkujen avajaiskävelyt toteutettiin seuraavasti: Pitäjänmäen kolme kotikaupunkipolkua Mätäjoki 18.5.2009, Reimarla 25.5.2009 ja Piimäki 1.6.2009, Veräjämäen kotikaupunkipolku 4.6.2009 ja Käpylän kotikaupunkipolku Helsinki-päivänä 12.6.2009.

Helka osallistui Kotiseutuliiton järjestämään vuotuisen "Euroopan rakennusperintöpäivän" avajaisseminaariin ja informoi jäsenistöä rakennusperintöpäivään osallistumisen mahdollisuuksista.

2.3  LAUSUNNOT JA KANNANOTOT

Helka on vuoden 2009 aikana antanut lausuntoja seuraavasti:

10.2.2009 
Helkan lausunto Kirjava satama, Eteläsataman länsiosan asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolle)

22.12.2009 
Helkan kannanotto Helsingin palveluverkon tarkistamiseen (kaupunginhallitukselle ja  kaupunginjohtajille)

Joulukuussa annettiin vielä pyynnöstä puollot lausuntoihin kaupungin kirjastotoimen ja Humak'in yhteistyöstä sekä Suomen Rakennustaiteen Museon ja Helsingin Design-museon jo vuosia vireillä olleesta lisärakennus- ja perusparannushankkeesta.

Kaikki Helkan lausunnot ja mielipiteet ovat luettavissa Helkan kotisivuilta kohdasta Lausunnot.

3. YHTEISTYÖ

3.1  Helkan ja jäsenyhdistysten yhteistyö

Helkan ja sen jäsenyhdistysten välinen yhteistyö on toteutunut vuonna 2009 pääasiassa Helkan monien  projektien kautta. Alpakka-projekti on toiminut kolmessa kaupunginosassa (Maunulassa, Herttoniemessä/Roihuvuoressa), CADDIES-projekti niin ikään kolmessa kaupunginosassa (Kannelmäessä, Pohjois-Haagassa ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki-alueella) ja kaupungin palvelutilaverkon pilottiprojekti viidessä kaupunginosassa (Myllypuro, Jakomäki, Tapanila, Konala ja Pitäjänmäki).

Alueellisen yhteistyön tärkeyden viestiä on tuotu esiin kaikissa Helkan jäsentapaamisissa (vuosikokoukset ja pj-palaveri). Hallituksen jäsenet ovat osallistuneet omien suurpiiriensä yhteistyön koordinointiin.

3.2 Vuoden teko -huomionosoitus

Vuoden 2009 lopulla Helka päätti myöntää Hakamäentie-projektin asukasviestinnän esimerkillisesti hoitaneille tahoille kunniakirjat. Kunniakirjan saivat projektipäällikkö Jukka Hietaniemi sekä Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy:n Riitta Laine ja Paula Niemistö yhdessä. Kunniakirjat luovutettiin saajilleen Helkan syyskokouksessa 24.11.2009.

3.3  Yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa

Vuonna 2009 Helka on jatkanut ja laajentanut yhteistyötä kaupungin eri hallintokuntien kanssa. Luottamus Helkaan asukasnäkökulman kokoajana on kasvanut ja kaupungilta tulee monenlaisia pyyntöjä osallistua työryhmiin yms. Pitkäjänteinen yhteistyö kaupungin kanssa edistää jäsenyhdistysten vaikutusmahdollisuuksia ja lisää kiinnostusta kaupunginosayhdistysten toimintaa kohtaan. Helka on tiedottanut jäsenkunnalleen ylipormestarin asukasilloista eri kaupunginosissa ja jäsenyhdistykset ovat hoitaneet itsenäisesti aloitteet niiden järjestämiseksi.

Kaupunkisuunnitteluviraston vuorovaikutussuunnittelijoiden kautta tehtiin aktiivista yhteistyötä (mm. Kaavakoulu, ks. 2.1.2). Ksv:n Esikaupunkien renessanssi-teemassa on tehty yhteistyötä CADDIES-pilottialueella Pohjois-Haaga/Kannelmäen alueella.

Helkan toiminnanjohtaja on edustanut asukasnäkökulmaa Helsingin rakennusviraston koordinoimassa Yleisen siisteyden edistämisen -työryhmässä. Rakennusviraston kautta toteutuneen yhteistyökumppanuuden kautta Helka sai neuvoteltua kustannuksiltaan etupainotteiselle CADDIES-projektille yhteistyörahan, joka palautuu kaupungille projektin päätyttyä.

Opetusviraston loppuvuodesta 2008 käynnistämään ’palvelutilaverkon uudistamisen’ pilottihankkeeseen Helkan osallistui aktiivisesti. Sen puitteissa mallinnettiin kaupungin tarjoamien paikallisten palvelutilojen joustavamman käytön mahdollisuuksia viidessä kaupunginosassa (Myllypuro, Jakomäki, Tapanila, Konala ja Pitäjänmäki). Helka osallistui kohdealueiden kaupunginosayhdistysten kanssa projektin neljän asukastilaisuuden organisointiin. Helsingin kirjastotoimen kanssa on toteutettiin aktiivista yhteistyötä mm. Helkan Alpakka-projektissa, jonka osana ideoitiin kirjastojen uusia rooleja, mm. paikallistoiminnan mahdollistajana (ks. myös 4.2 Alpakka-projekti).

Helka on osallistunut kiinteistöviraston kaupunkimittausosaston koordinoiman kaupungin paikkatietopalvelujen kehittämistyöryhmän toimintaan sekä Tasken koordinoiman Palvelukartta-palvelun kehittämiseen. Vuoden 2009 lopulla saatiin neuvoteltua avustus tekniseen projektiin, jossa Palvelukartan toimipisteiden suora syöttäminen Helkan palveluhakemistoon mahdollistuu.

Sosiaalitoimi on ollut mukana Helkan Alpakka-projektin alueellisessa yhteistyössä sekä CADDIES-hankkeen pilottialueilla. Helka on seurannut nuorisotoimen koordinoiman ’Lasten ja nuorten verkoston’ toimintaa v. 2009. Helsingin kaupungin kulttuurikeskus on myöntänyt tukea Helkan jäsenyhdistysten koordinoimiin kyläjuhliin ja festareihin.
Toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka oli vuoden 2009 aikana mukana seuraavissa Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusosaston koordinoiman turvallisuusohjelman työryhmissä: Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen sekä Tapaturmien ehkäisy ja vähentäminen (koti, vapaa-aika, liikenne).

3.4  Seudullinen yhteistyö

Helka osallistui vuoden 2009 lopussa Kuninkaankolmion aluefoorumi-projektiin, jota vetää Helsingin alue- ja kehittämistoimisto (Talous- ja suunnittelukeskuksessa). Projekti koordinoi kolmen kaupungin rajalla olevan ns. Kuninkaankolmion yhteistä aluekehittämisprojektia. Projektin ideana on luoda osallistumisen tukirakenteita alueella käynnistyvään kuntien väliseen yhteissuunnitteluun. Projektissa on hyödynnetty Helkan Kansalaiskanava-projektista saatuja kokemuksia ja verkostoja. Helka osallistui projektin 2.12. 2009 toteuttaman Myyrmäen aluefoorumin käytännön järjestelyihin ja työpajojen ideointiin korvausta vastaan.

3.5 Kansainvälinen yhteistyö

Ruotsin Norrköpingin ja Latvian Riian kanssa tehty pitkäjänteinen valmisteluyhteistyö yhteisen CADDIES (Creating Attractive  and Dynamic Societies together with Inhabitants) –hankkeen toteuttamiseksi johti onnistuneeseen lopputulokseen maaliskuussa 2009. EU myönsi hankkeelle n. kolmivuotisen rahoituksen, aina vuoden 2011 loppuun saakka. Konkreettista hankeyhteistyötä tehtiin tiiviisti projektin käynnistyttyä virallisesti 1.3.2009 (Tarkemmin kohdassa 4.1 CADDIES-projekti)

Kestävän kehityksen indikaattoreihin liittyvässä VTT:n ja Italian Politechnico Torino –yliopiston tutkimushankkeessa (iAgora-hanke) Helka oli mukana käytännön osuudessa. Hankerahoitus ei toteutunut ja perusteluina mainittiin mm. kansalaisjärjestöjen liian vähäiselle jäänyt osuus hankehakemuksessa.

Toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka ja projektipäällikkö Anna Kanervo kävivät ksv:n vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antilan kanssa tutustumassa Tukholman vuorovaikutuskäytäntöihin joulukuussa (10.-11.12.2009)

3.6 Muu yhteistyö

Toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka ja vpj Tuula Salo osallistuivat Kuopion Nilsiässä järjestettyihin valtakunnallisiin kotiseutupäiviin ja Suomen Kotiseutuliiton vuosikokoukseen 7.8.2009. Helkan hallituksen vuoden 2009 lopussa jättänyt Tuula Salo toimi Uudenmaan edustajana Suomen Kotiseutuliiton liittovaltuustossa vuonna 2009 (luottamustehtävä jatkuu vuoden 2010 loppuun). Toiminnanjohtaja edusti Helkaa Suomen Kotiseutuliiton Kaupunkijaostossa.

Helka osallistui Helsinki-Seuran 8.4.2009 järjestettyihin 75-vuotisjuhliin Empire-salissa.

Suomen Kuntaliiton 4-vuotinen demokratiatilinpäätös-hanke päättyi vuoden 2009 alkupuolella. Helsingin ohjausryhmässä Helkaa edusti toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka. Hanke tuotti raportin kunnallisdemokratian tilasta ja sen mittaamisesta sekä teki kehittämissuosituksia. Toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka ja projektipäällikkö Anna Kanervo osallistuivat loppuvuodesta perustetun Kuntaliiton aluevaikuttajien ALVA-verkoston työhön.

Tiehallinnon kansalaisfoorumin työhön on Helkan nimeämänä edustajan osallistunut Heikki Leppänen Konala-Seurasta.

4. PROJEKTIT

4.1. CADDIES-projekti

Helka on mukana kansainvälisessä EU-rahoitteisessa CADDIES-projektissa, joka Helsingissä toimii Kannelmäessä, Pohjois-Haagassa ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki-alueella. Projektin tavoitteena on kehittää tapoja ja toimintamalleja, joilla asukkaat, paikalliset toimijat ja viranhaltijat voivat yhteisvoimin suunnitella ja toteuttaa kaupunginosansa tulevaisuutta. Kaupunginosayhdistysten lisäksi mukaan halutaan myös muita paikallisia toimijoita ja viranhaltijoita. Pyrkimyksenä on, että projektissa mukana oleville alueille rakennetut yhteistyömuodot ja -verkostot sekä vuorovaikutusmallit jäisivät elämään projektin loputtua. Helkan omana tavoitteena on saattaa projektin aikana muotoutuneet toimintatavat Helsingin kaupunginosien käyttöön.

Kokemusten ja ideoiden vaihto on tärkeä osa kansainvälisen yhteistyön tuottamaa hyötyä. Yhtenä toimintamuotona rakennetaan kaupunginosavisioita, jotka muuttuvat projektin aikana näkyviksi käytännön askeliksi. Projektissa tuotetaan myös käsikirja, joka sisältää käytännönläheisiä kuvauksia ja ohjeet hankkeessa testatuista ja kehitetyistä menetelmistä ja toimintamalleista.

Helkan osuus projektista käynnistyi toden teolla maaliskuun alusta ja huhtikuussa projektipäällikkö Anna Kanervo sai avukseen täysiaikaisen projektityöntekijän, Terhi Vilkmanin. Projekti jalkautui kohdealueille heti toukokuussa, kaikille projektikumppaneille yhteisen asukaskyselyn kautta. Sitä seurasivat kesä- ja elokuussa toteutetut SWOT-tilaisuudet ja syksyn mittaan tehty laaja pilottialueiden toimijoiden listaus ja verkottaminen.

Helkan edustajat vierailivat projektiyhteistyön tiimoilta vuoden aikana molempien hankekumppanien luona, sekä Ruotsin Norrköpingissä että Latvian Riikassa. Helka puolestaan isännöi toimistollaan hankekokouksen helmikuussa 2009. Marraskuussa resurssit fokusoitiin Helsingin kansainvälisen CADDIES-kokouksen suunnitteluun ja käytännön toteutukseen. 4.-6.11.2009 aikana Helka emännöi n. 30 kansainvälistä vierasta ja järjesti monipuolisen paikalliskommunikaatioon liittyvän seminaarin Arabianrannan Metropoliassa (”Communication Creates Communities”). Seminaari veti noin sata osallistujaa ja toi Helkalle runsaasti myönteistä näkyvyyttä. Projekti jatkuu vuoden 2011 loppuun ja sitä jatketaan pilottialueiden visiointitilaisuuksilla.

4.2  Alpakka-projekti

Helkan asukaslähtöisten palvelujen kehittämisprojekti, Alpakka, päättyi vuonna 2009. Projekti kartoitti laajasti pilottikaupunginosien, Herttoniemen ja Maunulan toimijoiden palvelutarpeita sekä teknisiä mahdollisuuksia rajapintojen rakentamiseksi kaupunginosien kotisivujen ja muiden sivustojen välille. Projekti tuotti Helkalle uusia karttapohjaisia Kotikatu-toiminnallisuuksia, tapahtumakalenterin ja palveluhakemiston.

Yhteistyössä kaupunginkirjaston kanssa Alpakka-projekti toteutti pilottikaupunginosissa paikalliset tapahtumat: Maunula viihteellä -tapahtumaviikon (7.-14.3.2009) sekä 10.10.2009 järjestetyt Herttoniemen ja Roihuvuoren kirjastotapahtumat (’Herttoniemen mäkihyppytarinat’ ja ’Roihuvuoren pesäpallotarinat’).
Tarkoituksena oli saada paikalliset toimijat löytämään toisensa entistä paremmin ja testata ja markkinoida Kotikatu-sivujen uusia työkaluja paikallisesti.

Alpakka-projektin osana tehtävän Kotikatu-järjestelmän kehittämistyön tavoitteena on ollut, että tapahtumien ja palvelutietojen lisääminen on entistä yksinkertaisempaa ja houkuttelevampaa kaikille paikallisille toimijoille. Yhtenä lisähoukuttimena tähän tutkittiin yhteyttä VTT:n rakentamaan ’suosittimeen’. Sen avulla esimerkiksi kaupunginosakotisivuilla olevat tapahtumailmoitukset voisivat saada näkyvyyttä esim. kaupungin kirjaston verkkosivuilla. Yhteyttä testattiin puolijulkisesti vuoden 2009 alkupuolella. Kotikadun uusien toiminnallisuuksien testaus ja puutteiden korjaaminen siirtyy osittain vuoden 2010 puolelle.

4.3 Kotikaupunkipolut

Helkan Kaupunkipolku-projekti käynnistyi Terve ja turvallinen kaupunki –neuvottelukunnan myöntämän määrärahan turvin vuoden 2008 alussa. Vuoden 2009 rahoitustavoite jäi saavuttamatta. Kuitenkin Kotiseutuliiton vuoden 2010 valtakunnallisen ’Jokaisen oma ympäristö’ –kampanjaan (JOY) liittyen oli haettavissa Suomen kulttuurirahastolta erityisesti kulttuuriympäristöhankkeiden avustuksia. Helka laatikin SKR:lle loppuvuodesta 24 000 euron suuruisen apuraha-anomuksen, joka myönnettiin haetun suuruisena (tieto tullut vuoden 2010 puolella). Näin yhden laihan vuoden jälkeen iso osa seuraavan vuoden rahoituksesta on jo myönnetty ja projektia voidaan jatkaa aktiivisemmin.

Kotikaupunkipolut yhdistävät kaupunginosien mielenkiintoiset eri alojen kohteet kävelyreiteiksi (teksteineen ja kuvineen), joiden avulla vahvistetaan kaupunginosan identiteettiä, lisätään paikallistuntemusta ja muuttajien kotoutumista. Polut kootaan poikkihallinnollisesti, kaupunginosa-aktiivien, eri alojen asiantuntijoiden ja projektipäällikön panoksella. Vuoden 2009 alkupuolelle ulottuneet Pitäjänmäen, Veräjämäen ja Käpylän kotikaupunkipolku-prosessit saatettiin onnistuneeseen päätökseen kesään 2009 mennessä.

4.4. Kulttuuriyhteistyö kaupunginosissa -projekti

Helsingin kulttuurikeskuksen määrärahalla palkatun projektityöntekijän turvin tehtiin selvitystyötä kaupungin kulttuurilaitosten jalkautumisen mahdollisuuksista kaupunginosiin. Selvitystyö tuotti tiiviin raportin, jossa pohdittiin yhteistyön edellytyksiä ja haasteita sekä kaupungin, kulttuurilaitosten ja kaupunginosayhdistysten näkökumista. Projektin puitteissa järjestettiin myös kaksi Helkan ja kulttuurikeskuksen yhdessä organisoimaa avointa seminaaria Annantalolla: 20.4. ja 21.9. (ks. kohta 2.1.2 Koulutuspalvelut) 

5. JÄSENISTÖ JA HALLINTO

5.1 Jäsenet

Helkaan hyväksyttiin v. 2009 jäsenhakemusten perusteella yksi uusi jäsenyhdistys: Pakilan Omakotiyhdistys ry (hyväksytty jäseneksi 29.4.09).

Vuoden 2009 lopussa jäsenyhdistyksiä oli 75 kpl:

Alppila-Seura
Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki - Kaupunginosayhdistys
Eteläiset kaupunginosat – Södra stadsdelar
Helsingin Aurinkolahti-Seura
Hermanni-Vallila-Seura
Herttoniemi-Seura
Hästnäs
Jätkäsaari-seura JS
Kaarela-Seura
Kallio-Seura
Kampin kaupunginosayhdistys
Kanta-Helsingin Omakotiyhdistys
Katajanokka-Seura
Konala-Seura
Kontula-Seura
Koskela-Seura
Kruununhaan asukasyhdistys
Kruununhaka-Seura
Kulosaarelaiset-Brändöborna
Kumpula-Seura
Kurkimäki-Seura
Kårböle Gille
Käpylä-Seura
Laajasalo-Degerö Seura
Lauttasaari-Seura
Lehtisaari-Seura
Malmi-Seura
Malminkartanon Asukasyhdistys
Marjaniemi-Seura
Maunula-Seura
Meilahti-Seura
Mellunmäki-Yhdistys
Merihaka-Seura
Metsälä-Seura
Munkinseutu
Munkkisaari-Hernesaari -Seura
Munkkivuori-Seura
Myllypuro-Seura
Myllärinlaakson omakotiyhdistys
Oulunkylä-Seura
Pajamäki Seura
Pakila-Seura
Pakilan Omakotiyhdistys
Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys
Pasila Seura
Pihlajamäki-seura
Pihlajiston asukasyhdistys PNV
Pikku Huopalahden asukasyhdistys
Pikku Huopalahtiseura
Pirkkolan Omakotiyhdistys
Pitäjänmäki-seura
Pohjois-Haaga Seura
Pro Eira
Pro Haaga
Puistola-Seura
Pukinmäki-seura
Punavuoriseura
Puotila-Seura
Roihuvuori-Seura
Ruoholahti-Jätkäsaari-seura
Ruskeasuo-Seura
Santahamina Seura
Savela-Seura
Siltamäki-Suutarila-Seura
Siltasaariseura
Suurmetsä-Jakomäki -Seura
Tammisaloseura
Tapanila-Seura
Tapaninvainion Kaupunginosayhdistys
Tapulikaupunki-Seura
Töölö-Seura
Vartiosaari-Seura
Viikki-Seura
Vuosaari-Seura
Vähä-Meilahti Seura  Lill-Mejlans Sällskapet

Huomionosoitukset: 

Helka myönsi huomionosoituksia vuoden 2009 aikana seuraavasti: yhden Kultaisen Pro Helsinki –ansiomerkin, yhden Hopeisen Pro Helsinki –ansiomerkin, ja yhteensä 7 kappaletta Helkan kunniakirjaa. (Saajat ilmenevät liitteestä 1.)

Vuonna 2009 juhlavuosiaan viettivät seuraavat Helkan jäsenyhdistykset:

Konala-Seura juhli 35-vuotista taivaltaan 26.11. ravintola Henrik II:ssa sidosryhmille tarjotun kutsuvierasillallisen ja syyskokouksen merkeissä. Helkan toiminnanjohtaja osallistui kutsuttuna juhlaan. Viikki-Seura juhli 10-vuotistaivaltaan toukokuussa 2009 järjestetyn perinteisen kevätjuhlansa yhteydessä.

5.2 Jäsenyydet

Helkan jäsenyhdistykset ovat jäseniä Suomen Kotiseutuliitto ry:ssä Helkan kautta.

5.3 Vuosikokoukset

Kevätkokous:

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 24.3.2009 Helsingin Energian auditoriossa Kampin Sähkötalossa. Kokouksessa oli 35 osanottajaa, jotka valtakirjojen mukaan edustivat 23 jäsenyhdistystä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Lulu Nenonen Pitäjänmäki-seurasta ja sihteerinä Helkan toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen 9 §:n mukaiset asiat. Kahvituksen aikana kuultiin ensimmäisenä IT-asiantuntijan Ilari Kajasteen ja Helkan viestintävastaava Päivi Savolaisen alustus Helkan tekeillä olevasta www.kaupunginosat.net –sivuston ja Helkan kotisivujen uudistuksesta ja toisena alustuksena Oulunkylä-Seuran pj:n Keijo Tannerin ministeriötason asiantuntijapuheenvuoro pitkäaikaisasunnottomuudesta (’Hiertävä kivi’ –haasteen taustoituksena). Ennen kokouksen alkua kuultiin myös lyhyet tietoiskut Turo Eklundilta (H:gin Energian kaukolämmön ajankohtaiskuulumisia) ja Helkan hallituksen asiantuntijajäsen Martti Helmiseltä (arkistoinnin koulutusillasta).

Syyskokous:

Sääntömääräinen syyskokous pidettiin marraskuun 11. päivänä Helsingin Energian henkilökuntaruokalassa Kampin Sähkötalossa. Kokouksessa oli läsnä 35 osanottajaa, jotka valtakirjojen mukaan edustivat 24 jäsenyhdistystä. Puheenjohtajana toimi Helkan pj Aija Staffans ja sihteerinä Helkan toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen 10 §:n mukaiset asiat. Syyskokous käynnistyi kahvituksella ja Helsingin Energian kaukolämmön edustaja Turo Eklundin ajankohtaisilla kuulumisilla. Sen jälkeen palkittiin Helkan kunniakirjoin Hakamäentien asukasviestinnästä vastanneet: projektipäällikkö Jukka Hietaniemi sekä Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy:n konsultit Riitta Laine ja Paula Niemistö. Helsingin lähiöprojektin uusi projektipäällikkö, ksv:n Marja Piimies, kertoi uuden projektikauden teemoista ja Helkan viestintävastaava Päivi Savolainen puolestaan Helkan hallituksen suosituksesta nimetä kaikille jäsenyhdistyksille tiedottaja vuoden 2010 kuluessa.

Kokous valitsi erovuoroisten jäsenten tilalle vuoden 2010 alusta alkavalle kaudelle seuraavat henkilöt:

Keskinen suurpiiri sai osittain uuden edustuksen varsinaisen jäsenen Ulla Agopovin jättäessä tehtävänsä. Uudeksi varsinaiseksi jäseneksi valittiin Janne Kareinen (Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki - kaupunginosayhdistys) ja hänen varajäsenään valittiin jatkamaan Timo Puska (Merihaka-Seura). Eteläisestä suurpiiristä valittiin jatkamaan varsinaisena jäsenenä Marja Häyrinen-Alestalo (Lauttasaari-Seura) ja varajäsenenä Lea Virtala (Eteläiset kaupunginosat). Läntinen suurpiiri sai kokonaan uuden edustuksen: varsinaiseksi jäseneksi pitkäaikaisen tehtävänsä ja Helkan varapuheenjohtajuuden jättäneen Tuula Salon tilalle valittiin Lulu Nenonen (Pitäjänmäki-seura) ja varajäseneksi Jouko Hömpin tilalle valittiin Tarja Sarjakoski Munkinseudusta.

Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin jatkamaan Saara E. Tolonen Kallio-Seurasta ja Leena Ahtila Konala-Seurasta. Varatilintarkastajiksi valittiin jatkamaan Marja-Terttu Hall Eteläisistä kaupunginosista ja Pentti Hellevaara Siltasaari-Seurasta. Syyskokoukseen osallistuneet saivat tänäkin vuonna joulukukat kiitokseksi vuoden aikana tehdystä vapaaehtoistyöstä.

5.4 Hallitus ja työryhmät

Helkan hallituksen puheenjohtajana on toiminut vuonna 2009 Aija Staffans. Hallitus kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. Kahdeksan kokousta pidettiin Helkan toimistolla, Ruoholahdenkatu 10 B:ssä ja yksi kokous Pitäjänmäen kotikaupunkipolku-kävelyn päätteeksi Talin siirtolapuutarhan kerhotalolla. 16.10. Helkan hallitus kokeili onnistuneesti työpajatyöskentelyä  vuoden 2010 toimintasuunnitelman linjaamiseksi. Kokousten esittelijänä toimi toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka ja kokousmuistiinpanot teki Helkan jäsensihteeri Päivi Savolainen.

Hallituksen kokoonpano 2009:

Helkan puheenjohtaja: Aija Staffans
Keskinen suurpiiri: jäsen Ulla Agopov, Kumpula-Seura / varajäsen Timo Puska, Merihaka-Seura
Eteläinen suurpiiri: jäsen Marja Häyrinen-Alestalo, Lauttasaari-Seura / varajäsen Lea Virtala, Eteläiset kaupunginosat
Läntinen suurpiiri: jäsen/Helkan varapuheenjohtaja Tuula Salo, Pro Haaga/ varajäsen Jouko Hömppi, Pitäjänmäki-seura
Pohjoinen suurpiiri: jäsen Ari Järvinen, Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys/ varajäsen Simo Sankari, Maunula-Seura
Kaakkoinen suurpiiri: jäsen Timo Korpela, Laajasalo-Seura/ varajäsen Erkki Merimaa, Herttoniemi-Seura
Itäinen suurpiiri: Markku Hämäläinen, Myllypuro-Seura/ varajäsen Risto Rautiainen, Kontula-Seura
Koillinen suurpiiri: jäsen Vesa Koskela, Pihlajamäki-seura/ varajäsen Ritva Hytönen, Tapulikaupunki-Seura
Asiantuntijajäsen: Martti Helminen

Tilintarkastajat 

Helkan tilintarkastajina ovat toimineet v. 2009 Saara E. Tolonen Kallio-Seurasta ja Leena Ahtila Konala-Seurasta sekä heidän varamiehinään Marja-Terttu Hall Eteläisistä kaupunginosista ja Pentti Hellevaara Siltasaari-Seurasta.

Työryhmät

Helkan viestintätyöryhmä: puheenjohtaja vpj Tuula Salo, toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka, jäsensihteeri Päivi Savolainen, IT-asiantuntija Ilari Kajaste sekä Helkan hallituksen jäsenet Timo Korpela, Timo Puska, Markku Hämäläinen ja Vesa Koskela

Strategiatyöryhmä: pj Aija Staffans, tj Pirjo Tulikukka, projektipäällikkö Anna Kanervo, jäsensihteeri Päivi Savolainen, IT-asiantuntija Ilari Kajaste sekä hallituksen jäsenet vpj Tuula Salo, Simo Sankari ja Vesa Koskela.

Lausuntotyöryhmä: tj Pirjo Tulikukka sekä Helkan hallituksen jäsenet Ulla Agopov ja Marja Häyrinen-Alestalo.

Helkan ajankohtaisen asioiden työryhmä koottiin vuoden lopulla palveluverkon karsimisen kannanottoa vamistelemaan: tj Pirjo Tulikukka, pj Aija Staffans, hallituksen jäsenet Marja Häyrinen-Alestalo, Simo Sankari, Ritva Hytönen, Erkki Merimaa, vpj Tuula Salo sekä jäsensihteeri Päivi Savolainen.

5.5 Henkilökunta ja toimisto

Kokopäiväistä toiminnanjohtajan tointa on hoitanut Pirjo Tulikukka ja Helkan Internet-palvelujen asiantuntijana on toiminut Ilari Kajaste.

Alpakka-projektin projektipäällikön toimesta vuoden 2009 alkupuolella CADDIES-projektin projektipäälliköksi siirtyi Anna Kanervo. Helkan viestinnän ja jäsensihteerin tehtäviä on vuonna 2009 hoitanut Päivi Savolainen.
CADDIES-projektin projektityöntekijänä aloitti huhtikuun 2009 puolivälissä Terhi Vilkman. Kotikaupunkipolku-projektin koordinointi on hankittu ostopalveluna.

Helkan Ruoholahdenkatu 10:n toimitila tarjoaa vakituiselle ja projektihenkilökunnalle varsin tarkoituksenmukaiset työtilat. Toimistotilaa käytetään myös monenlaisten työ-, projekti- ja sidosryhmätapaamisten järjestämispaikkana.

6. TALOUS

6.1 TOIMINNAN RAHOITUS

Vuoden 2009 toiminnan rahoituksesta 32% on Helsingin kaupungilta saatua määrärahaa, joka koostuu toiminta-avustuksesta sekä avustuksesta Kotikadun ylläpitoon ja kehittämiseen. Muu osa Helkan vuosibudjetista on katettu erilaisin projektiavustuksin (66%) sekä jäsenmaksuilla (n. 2 %). Vuoden 2009 tilinpäätös on ylijäämäinen, yhteensä 1834,65 euroa.

Helkan kirjanpidosta on vuonna 2009 vastannut kirjanpitotoimisto Visma services Teemuaho Oy. Maksuliikenteen on hoitanut toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka.

6.2  VARAINHANKINTA

Jäsenmaksut

Helkan jäsenmaksut kohosivat hiukan v. 2009. Jäsenmaksuja perittiin yhdistyksiltä seuraavasti:
- alle 100 jäsentä: 80 euroa
- 100–499 jäsentä: 105 euroa
- 500–1000 jäsentä: 130 euroa
- yli 1000 jäsentä: 155 euroa.
Helkan keräämistä jäsenmaksuista tilitettiin jälleen n. 40 % Suomen Kotiseutuliitolle kaupunginosayhdistysten jäsenmaksuina. Helkan jäsenistö kasvaa edelleen vuosittain muutamalla uudella jäsenyhdistyksellä.

Kaupungin toiminta-avustus

Kaupungin avustukset Helkalle (toiminta-avustus ja Kotikatu-avustus) myönnettiin ensimmäistä kertaa yhdellä hakemuskokonaisuudella. Kaupungin toiminta-avustus vuodelle 2009 nousi edellisvuodesta 1900 eurolla (45 100 euroa). Rahoitus antaa osaltaan Helkalle mahdollisuuden tukea ja koordinoida asukkaiden vapaaehtoistyötä. Nykyiseen toimintaan nähden se on edelleen täysin riittämätön. Kaupungin avustusosuudella saadaan katettua ainoastaan osa hallinnon perusmenoista (toiminnanjohtajan palkkamenot sekä osa vuokrakuluista).

Kotikadun avustus pysyi edellisvuoden tasolla (51 600 euroa). Sen turvin toteutetaan uutta julkaisujärjestelmän versiopäivitystä sekä normaalia teknistä ylläpitoa, kotikatu-tukea ja -koulutuksia. Myös Kotikadun rahoitustarve on kasvava, johtuen paikallisviestinnän merkityksen lisääntymisestä ja nettimaailman nopeasti kiihtyvästä kehitystahdista. 
Tasokorotusten saamiseksi kaupungin avustuksiin tehtiin erityisponnisteluja, mutta ne eivät johtaneet toivottuun tulokseen. Avustusten yhteissumma oli vuonna 2009  96 700 euroa.

Muu projektirahoitus

EU:n Central Baltic –ohjelman CADDIES-hankkeelle  myöntämästä rahoituksesta käytettiin vuoden 2009 puolella n. 100 000 € (sisältäen Varsinais-Suomen liitolta tullutta kansallista vastinrahaa n. 17,5%). Helkan laskennallinen omarahoitusosuus hankkeeseen on n. 7,5% vuotuisesta kokonaiskustannuksesta. Terve ja turvallinen kaupunki neuvottelukunta myönsi aivan vuoden lopulla Helkan Kotikaupunkipolku-projektille 3 000 € (siirtyy osittain vuoden 2010 puolelle).

LIITTEET

Liite 1:  Helkan myöntämät huomionosoitukset vuonna 2009
Liite 2:  Helkan edustukset vuonna 2009    

 

Liite 1.

Helkan myöntämät huomionosoitukset vuonna 2009:

Helkan korkein huomionosoitus, kultainen Pro Helsinki -ansiomerkki myönnettiin seuraavalle henkilölle:
Liisa Stjernberg, Lauttasaari-Seura ry - nro 192 (hallituksen päätös 8.12.2009)

Helkan hopeinen Pro Helsinki ansiomerkki myönnettiin seuraavalle henkilölle:
Essi Lindroos, Ruskeasuo-Seura ry - nro 24 (hallituksen päätös 22.9.2009)
 
Helkan kunniakirja myönnettiin seuraaville henkilöille:

Boris Stjernberg, Vuosaari-Seura ry (hallituksen päätös 29.4.2009)
Seppo Tirkkonen, Vuosaari-Seura ry (hallituksen päätös 29.4.2009)
Berit Mohell-Talolahti, Ruskeasuo-Seura ry (hallituksen päätös 22.9.2009)
Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy:n Riitta Laine ja Paula Niemistö, Helsingin kaupunginosayhdistykset ry (hallituksen päätös 27.10.2009)
Jukka Hietaniemi, Helsingin kaupunginosayhdistykset ry (hallituksen päätös 27.10.2009)
Heikki Tervahattu, Käpylä-Seura ry (hallituksen päätös 27.10.2009)
Janne Siltala, Roihuvuori-Seura ry (hallituksen päätös 8.12.2009)
 

Liite 2.     Helkan edustukset vuonna 2009:                         

21.1.09 OPUS-kirjan julkistamistilaisuus Espoon Dipolissa (Aija Staffans, Pirjo Tulikukka, Päivi Savolainen ja Anna Kanervo)
5.-6.2.09 Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen kehittämispäivät Jyväskylässä (Anna Kanervon alustus)
9.-10.2.09 CADDIES-projektin yhteistyötapaaminen Helsingissä Helkassa (Aija Staffans, Pirjo Tulikukka, Anna Kanervo ja Norrköpingin vieraat)
24.2.09 DTP-hankkeen Demokratia-indikaattorien julkistusseminaari Kuntatalossa (Pirjo Tulikukka, Anna Kanervo)
24.2.09 Tutu-Helsingin Visio-seminaari Tieteiden talolla (Pirjo Tulikukka alustajana)
16.3.09 Euroopan rakennusperintöpäivän teeman julkistus ja Suomen Kotiseutuliiton kulttuuriympäristökampanjan suunnittelu Kuntatalolla (Pirjo Tulikukka)
24.3.09 Helkan kevätkokous Helsingin Energian Sähkötalossa (Aija Staffans, Pirjo Tulikukka, Päivi Savolainen, Ilari Kajaste sekä n. 30 jäsenaktiivia)
8.4.09 Helsinki-Seuran 75-vuotisjuhlat Empire-salissa (Aija Staffans, Pirjo Tulikukka ja muutamia Helkan hallituksen jäseniä)
20.4.09 Helsingin kulttuurikeskuksen ja Helkan 'Kohti kulttuurista kumppanuutta I’ -seminaari Annantalolla  (Pirjo Tulikukka, Päivi Savolainen ja n. 40 osallistujaa)
21.4.09 Miniseminaari seutuvisiosta ja GHV 2050 -jatkoprosessista Laiturilla (Pirjo Tulikukka)
13.5.09 YTV:n yleisötilaisuus Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 2011:sta Finlandia-talolla (Päivi Savolainen)
1.6.09 Kaupungin turvallisuusyhteistyön infotilaisuus (Aija Staffans Helkan puheenvuoron esittäjänä sekä Pirjo Tulikukka)
14.6.-18.6.09 CADDIES-projektin Cross-border -seminaari Ruotsin Norrköpingissä (Pirjo Tulikukka, Anna Kanervo, Terhi Vilkman ja vpj Tuula Salo)
6-7.8.09 Valtakunnalliset kotiseutupäivät ja Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous Nilsiässä (Pirjo Tulikukka ja vpj Tuula Salo)
1.9.09 YLE:n tv- ja radiohaastattelut ’Hiertävään Kiveen’ ja Kaikkien Helsinki –kyselyyn ja -nettisivuun liittyen (Pirjo Tulikukka)
8.9.09 Helkan merellinen puheenjohtajapalaveri Ravintola Seurasaaressa  (Aija Staffans, Pirjo Tulikukka, Anna Kanervo, Päivi Savolainen ja n. 40 jäsenyhdistysten edustajaa)
9.9.09 Helsingin kaupungin turvallisuustyöryhmien yhteinen ideariihi Vuorannassa  (Pirjo Tulikukka)
10.9.09 Helsingin alue- ja kehittämisosaston sidosryhmä- ja tupaantuliaistilaisuus  (Pirjo Tulikukka ja Anna Kanervo)
15.9.09 "Älä hiilee liikenteessä"-seminaari Finlandia-talolla  (Pirjo Tulikukka)
16.9.09 Kaupungin ’Liikenne ja ilmasto’ -miniseminaari ksv:n Laiturilla  (Pirjo Tulikukka)
21.9.09 Kohti kulttuurista kumppanuutta II -seminaari Annantalolla  (Pirjo Tulikukka, Päivi Savolainen ja n. 45 osallistujaa)
29.9.09 HKR:n "Kaupunkiomaisuuden ylläpito" -seminaari Linna-hotellissa  (Pirjo Tulikukka)
30.9.09 Kansainvälinen CADDIES-projektitapaaminen Helkassa (Anna Kanervo, Terhi Vilkman, Pirjo Tulikukka sekä projektiväkeä Ruotsista ja Latviasta)
1.10.09 Työpaja Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 2011:sta YTV:llä (Pirjo Tulikukka)
13.10.09 Helsingin Seudun Liikenteen hallituksen työpaja Haikon kartanossa (Pirjo tulikukka alustajana)
13.10.09 Helsingin Energian juhlaseminaari Finlandia-talolla  (Aija Staffans)
16.10.09 YLE:n alueuutisten tv-haastattelu "Kaikkien Helsinki" -kyselyn tuloksista Helkassa  (Pirjo Tulikukka)
17.10.09 'Hiertävän kiven' -luovutuspuheenvuoro Asunnottomien yö -tapahtumassa Hakaniemen torilla  (Pirjo Tulikukka)
4.11.09 CADDIES-projektin Cross-border seminaari, työpajat ja kokoukset Arabianrannassa  (Aija Staffans, Anna Kanervo, Pirjo Tulikukka, Terhi Vilkman, Päivi Savolainen, Ilari Kajaste, Norrköpingin ja Riian edustajat  sekä  muut seminaarivieraat (yht n. 100 osallistujaa)
10.11.09 ALVA-verkoston käynnistysseminaari Kuntatalolla (Pirjo Tulikukka ja Anna Kanervo)
12.11.09 4V-hankkeen seminaari Tieteiden talolla  (Pirjo Tulikukka ja Anna Kanervo)
24.11.09 Helkan syyskokous Helsingin Energian Sähkötalossa  (Aija Staffans, Pirjo Tulikukka, Päivi Savolainen ja n. 30 Helkan jäsenyhdistysten edustajaa)
26.11.09 Konala-Seuran 35-vuotisjuhla ravintola Henrik II:ssa  (Pirjo Tulikukka)
2.12.09 Kuninkaankolmion aluefoorumi Myyrmäessä  (Pirjo Tulikukka, Anna Kanervo ja Päivi Savolainen sekä projektiväki ja muut foorumin osallistujat, yht. noin 30 henkeä)