|


Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka on mukana kansainvälisessä CADDIES-projektissa, joka Helsingissä toimii Kannelmäessä, Pohjois-Haagassa ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki-alueella. Projektin tavoitteena on kehittää tapoja ja toimintamalleja, joilla asukkaat ja paikalliset toimijat voivat yhteisvoimin olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa kaupunginosansa tulevaisuutta.
Projekti alkoi maaliskuussa 2009 ja kestää vuoden 2011 loppuun saakka.
Projektin toimijat:
Projektin kansainvälisiä toimijoita ovat Suomessa Helsinki (Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka), Ruotsissa Norrköpingin kaupungin omistama kiinteistöyhtiö (Hyresbostäder i Norrköping AB/pääkumppani) ja Latviassa Riian kaupungin asumisasioista vastaava yksikkö (Riga Dwelling and Environment). Jokaisesta kaupungista on valittu muutama yhteistyössä mukana oleva kaupunginosa.
Helsingissä projektin yhteistyöalueita ovat Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki, Kannelmäki ja Pohjois-Haaga. Näillä alueilla tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat alueiden kaupunginosayhdistykset ja asukasyhdistykset. Mukaan halutaan innostaa myös muita alueiden toimijoita yhdistyksistä kaupungin tahoihin, yrityksiä unohtamatta. Myös yksittäiset asukkaat ja esim. taloyhtiöt toivotetaan tervetulleiksi!
Projektin tavoite ja tarkoitus:
Pääasiassa EU:n rahoittama CADDIES-projekti (Creating Attractive, Developed and Dynamic Societies together with Inhabitants) kannustaa erilaisia asukasryhmiä osallistumaan oman asuinympäristönsä suunnitteluun ja kehittämiseen, ja auttaa heitä myös itse toteuttamaan haluamaansa tulevaisuutta. Pyrkimyksenä on kehittää paikallistason proaktiivista toimintaa reaktiivisen sijaan.
Projektin tavoitteena on testata ja kehittää menetelmiä, joilla: - rakennetaan yhteisvoimin paikallista tulevaisuuskuvaa - saadaan paikalliset voimavarat paremmin käyttöön alueen kehittämisessä - tiedotetaan asuinalueen asioista eri asukasryhmille sekä tuetaan paikallista keskustelua ja vuorovaikutusta.
Yhtenä toimintamuotona näihin tavoitteisiin pääsemiseksi rakennetaan kaupunginosavisioita, jotka muuttuvat jo projektin aikana näkyviksi käytännön askeliksi. Ruotsalaisten ja latvialaisten kumppanien kanssa yhteistyössä työstetään myös kaikille asuinalueiden kehittämisestä kiinnostuneille käsikirja, joka sisältää käytännönläheisiä kuvauksia ja ohjeet hankkeessa testatuista ja kehitetyistä menetelmistä ja toimintamalleista.
Projektin tärkeänä tavoitteena on vahvistaa paikallisten toimijoiden yhteistyötä kaupunginosan kehittämiseksi. Pyrkimyksenä on, että projektissa mukana oleville alueille rakennetut yhteistyömuodot ja -verkostot sekä vuorovaikutusmallit jäisivät elämään projektin loputtua. Helkan omana tavoitteena on saattaa projektin aikana muotoutuneet toimintatavat projektin päätyttyä kaikkien Helsingin kaupunginosien käyttöön.
Projektin hyödyt ja rajat ylittävä yhteistyö:
Hyötyjä ovat mm. alueiden vetovoimaisuuden, turvallisuuden ja elämänlaadun lisääntyminen alueellisen yhteistyön kehittymisen ja vahvistumisen kautta. Projektikumppanien lisäksi hanke hyödyttää kohdealueiden asukkaita, viranomaisia ja muita toimijoita sekä kiinnostavuuden mukaan kaikkia EU-maiden kaupunkeja/ kaupunginosia ja erilaisia asukasryhmiä.
Projekti etenee kaikissa kolmessa hankekaupungissa suurin piirtein samalla tavalla. Kaupunkien hieman erilaisista tavoitteista ja tilanteista huolimatta, pyritään esimerkiksi menetelmiä testaamaan monessa kaupungissa ja erilaisissa tilanteissa. Kokemusten ja ideoiden vaihto on tärkeä osa kansainvälisen yhteistyön tuottamaa hyötyä.
Projektin eteneminen:
Projekti käynnistyi kevään ja kesän 2009 aikana alueiden nykytilanteen alkukartoituksella, jota tehtiin asukaskyselyllä ja SWOT-tarkastelulla. Asukaskysely Kolmen hankekaupungin kaikissa yhteistyökaupunginosissa toteutettiin samanlainen asukaskysely. Kyselyn avulla haluttiin saada taustatietoa projektin myöhempien vaiheiden suunnittelua varten. Katso kyselyn Helsingin osion tulokset.
SWOT-tarkastelu Kesän ja alkusyksyn 2009 aikana kaupunginosissa toteutettiin ns. SWOT-tarkastelua (engl. Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats). SWOT-analyysissä kirjataan ylös tarkastellun asian, tässä tapauksessa tietyn asuinalueen vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkakuvia. Asukkaiden näkemyksiä SWOT-analyysia varten on kerättiin erilaisissa tapahtumissa kevään ja kesän aikana. SWOT-tarkastelussa kerätty materiaali ja asukaskyselyn tulokset muodostavat tausta-aineiston myöhemmin alkavaan visiotyöskentelyyn.
Katso SWOT-tarkastelun tulokset: Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki Kannelmäki Pohjois-Haaga
Paikallisten visioiden laatiminen Projektin kolmantena vaiheena on varsinainen visiotyöskentely. Tavoitteena on, että eri asukasryhmät pääsevät osallistumaan uusilla ja kiinnostavilla tavoilla asuinympäristönsä tulevaisuutta koskevaan ideointiin! Visioinnin tarkoituksena on tulevaisuuden aktiivinen haltuun ottaminen: ei vain sopeuduta muiden tekemiin päätöksiin, vaan toimitaan itse halutun tulevaisuuden saavuttamiseksi.
Tulevaisuuskuvat tehdään sillä tasolla, että asukkaiden ja paikallisten toimijoiden on itse mahdollista lähteä toteuttamaan visioita muuttamalla ne ensin käytännön strategioiksi. CADDIES-projekti on mukana tukemassa paikallisia toimintastrategioita keräämällä yhteen sopivia toimijajoukkoja, jotka yhdessä voivat lähteä toteuttamaan strategiaa.
Visiotyöskentely aloitetaan projektin alkuvaiheessa kerätyn aineiston pohjalta. Sieltä alueiden toimijat valitsevat tärkeiksi katsomansa teemat, joita visioinnissa ja strategiavaiheessa lähdetään työstämään.
Lisätietoa CADDIES-projektista:
Projektin kansainväliset kotisivut
Pohjois-Haagan kaupunginosasivut
Arabianranta-Toukola-Vanhakaupungin kaupunginosasivut
Kannelmäen ja Kaarelan kotisivut
CADDIES-esite
Kuvia CADDIES-projektista:
Communication creates communities -seminaari 4.11.2009
 
|