Helka

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry

Helka / Lausunnot / Helkan lausunto Helsingin kaupungin ympäristöpolitiikan tarkistamisesta 11/2010

HELSINGIN YMPÄRISTÖKESKUKSELLE

Helkan lausunto Helsingin kaupungin ympäristöpolitiikan tarkistamisesta (LAUSUNTOPYYNTÖ 89, 7.10.2010)

Nopeasti lisääntynyt globaali huoli ilmastoon ja energiaan liittyvien kysymysten ratkaisemisesta on laajentanut ympäristöpolitiikan osa-alueita ja lisännyt paineita niiden integroimiseen. Helsingin ympäristöpolitiikka-luonnoksessa mainitut kahdeksan osa-aluetta ottavat huomioon tavoitteiden laajenemisen. Ympäristöpolitiikan sitominen kiinteäksi osaksi kaupungin strategista ohjelmaa on osoitus pyrkimyksestä aikaisempaa kokonaisvaltaisempiin politiikkalinjauksiin. Helka toivoo että jatkossa kaupungin tavoitteiden keskinäinen integrointi olisi aiempaa sujuvampaa.

On hyvä, että tavoitteet on jaettu selkeästi lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteisiin. Se rakentaa toiminnalle prioriteetit, tekee siitä pitkäjänteistä ja luo sille realistisia toteutumisen edellytyksiä. Luonnoksen keskipitkä aikaväli tarkoittaa enimmillään 10 seuraavaa vuotta ja pitkä ulottuu vuoteen 2050 saakka. Kuten taustamuistiosta käy ilmi, monille aiemmille tavoitteille vuosi 2010 on ollut asetetun aikavälin pääte, jolloin selvää edistymistä olisi jo pitänyt olla näkyvissä. Helka on huolissaan siitä, että tietyistä edistymisistä huolimatta taustamuistiossa on liian usein jouduttu toteamaan, ettei asetettuja tavoitteita ole saavutettu.

Tavoitteille on hyvä asettaa selvät aikarajoitukset. Jotta ympäristöpolitiikan kahdeksan osa-alueen tavoitteet eivät jäisi pelkiksi toiveiksi, Helka toivoo niihin sisältyvän myös realistista tavoitteiden toteuttamismahdollisuuksien arviointia. Helsingin kaupungin strategiaohjelma ulottuu ainoastaan vuoteen 2012. Ympäristöpolitiikan uudelleen arviointia tulisi sen vuoksi harjoittaa jatkuvasti.

Helsinki pyrkii eturivin toimijaksi ympäristöasioissa yleensä ja ilman- ja ilmastonsuojelussa ja energiatehokkuudessa erityisesti. Kuitenkin esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa ympäristökysymyksiin on kiinnitetty Suomea aiemmin ja voimakkaammin huomiota ja siellä monet rajoitukset ovat tiukemmat kuin Suomessa. Helsingin yleisenä periaatteena on EU:n minimirajoitusten täyttäminen. Voi olla haasteellista päästä ympäristötoimijoiden eturintamaan pelkästään minimirajoituksia noudattaen.

Energiatehokkuutta, jätteiden käsittelyä ja ympäristömelua koskevat tavoitteet ovat tärkeitä Helsingin kaupungissa, joka pyrkii asukasmäärän kasvuun. Kaupungin kasvu lisää
ympäristöongelmien määrää. Uusien asuinalueiden kaavoituksessa ja vanhojen tiivistämisrakentamisessa erityisesti meluntorjuntaan tulee kiinnittää jatkossa suurempaa huomiota. Esimerkiksi melulle altistumisen raja-arvoja olisi syytä tiukentaa nyt esitetyistä. Uusien suurien liikenneratkaisujen suunnitteluperiaatteisiin tulee sisällyttää melu- ja kaupunkiluonto-/kaupunkikuvahaittojen minimointi. Ympäristöpolitiikan tulee jatkossa pystyä vastaamaan myös siihen, miten entisille satama-aluille rakennettavien suurten kohteiden maaperän puhdistus hoidetaan kestävällä tavalla tai miten katupölyn ongelmat ratkaistaan kasvavassa kaupungissa.

Helsingin kaupungin ympäristöpolitiikka näyttäytyy luonnon ja maaperän suojelun kannalta osin ristiriitaisena. Rakentamisen vuoksi viheralueet ovat jatkuvasti joutuneet uhanalaisiksi ja luonnon monimuotoisuus on vähentynyt. Ympäristöpolitiikan luonnoksessa mainittu viheralueiden kompensoiminen tai ennallistaminen on hankalasti toteutettavissa, jos kompensoitavia alueita on rajoitetusti tai ennallistamisen onnistumisen lähtökohdat ovat heikot.

Luonnoksessa on esitetty yhtenä ympäristöpolitiikan toteutumisen seurannan muotona ympäristöraportointia. Sillä on oma tärkeä roolinsa ympäristöpolitiikan tavoitteiden siirtymisessä käytäntöön, joskin se on keinona melko kaavamainen. Ympäristöraportointi ei sinällään sitouta kaupungin eri toimijoita, eikä ratkaise kysymyksiä vallasta ja vastuusta. Helka suosittelee lisäkeinoiksi esim. aktiivisia keskustelevia foorumeita tai jonkinlaista vertaisarviointia tai -toimintaa. Ne houkuttelisivat raportteja paremmin myös omakohtaiseen sitoutumiseen ja jakaisivat vastuuta tasavertaisemmalla tavalla. Ympäristöpolitiikan tavoitteitakin tulee päivittää riittävän usein, koska muutokset ympäristön tilassa voivat olla jatkossa hyvinkin nopeatahtisia.

Ympäristöpolitiikan päivittämisen taustamuistiossa mainittiin Rotterdamin kaupungin kanssa toteutettu ympäristöjohtamisen vertaisarvio. Arvioinnissa Helsingistä löytyi kehittämisen varaa varsinkin ympäristöjohtajuuden kohdalla. Arviointi rohkaisi kehittämään ”erityisesti kumppanuuksien rakentamista ja juurruttamista osaksi kaupungin sidosryhmätyötä”. Siinä esitettiin uudenlaisen toimintamallin löytämistä kaupungin, sen asukkaiden ja liike-elämän tarpeiden täyttämiseksi uusien haasteiden kohtaamisessa. Tämä tarkoittaa yhteistyön lisäämistä sekä vastuiden ja resurssien jakamista ulkoisten sidosryhmien sekä kumppanien kanssa. Arvioinnissa mm. peräänkuulutettiin siirtymistä perinteisestä hallinnosta kohti eri toimijoiden – hallinnon, kansalaisten ja yritysten – yhteistyön mahdollistavaa hallintatapaa. Helka kannattaa lämpimästi näiden suositusten konkretisointia ympäristöpolitiikan haasteellisten tavoitteiden toteuttamiseksi.

Ympäristöasioita säätelevät monet kansainväliset sopimukset. Toivommekin, että Helsingin kaupunki pohtisi vakavasti, miksi Kööpenhaminan vuoden 2009 kaltaiset ilmastonmuutosta pohtivat kokoukset eivät ole päässeet tavoitteisiinsa. Sitä kautta voisi täsmentyä myös ajatus kansainväliseen eturintamaan pääsystä ympäristöpolitiikan eri osa-alueilla. Kaupungin ympäristöpolitiikan – erityisesti keskipitkän aikavälin – aikataulutusta olisi myös syytä tarkistaa nykyistä etupainotteisemmaksi.

Helsingissä 1. marraskuuta, 2010

Aija Staffans   
puheenjohtaja   

Pirjo Tulikukka
toiminnanjohtaja