Helka

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry

Helka / Lausunnot / Helkan lausunto ”Parempaan elinympäristöön. Elinympäristön kehittämistarpeet” - luonnoksesta 2/2008

Ympäristöministeriölle

Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helkan lausunto ”Parempaan elinympäristöön. Elinympäristön kehittämistarpeet” - luonnoksesta (26.10.2007)

”Parempaan elinympäristöön. Elinympäristön kehittämistarpeet" - asiakirja on ympäristöministeriön tarpeellinen ja ajankohtainen keskustelunavaus, sillä maailmanlaajuisesti, mutta myös Suomessa elinympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla ja hyvän elinympäristön turvaaminen on sen vuoksi yhä vaikeampaa. Asiakirjaan sisältyy hyvää ja monentasoista analyysiä vallitsevista kehityskuluista, joskin näkökulmat ovat usein epätarkkoja ja menevät monelta osin päällekkäin. Vaikka kansalaisten hyvinvointi ja osallisuus elinympäristöpolitiikan tavoitteiden muokkaajina on selvästi esillä, asiakirjaa vaivaa tavanomainen suunnitteluhierarkian ylätasoon kiinnittyvä tarkastelukulma. Elinympäristön kehittäminen arjen sujuvuuden näkökulmasta, asukkaiden asumustoiveiden kuunteleminen ja yksilöllisiin valintoihin innostaminen ovat haastavia teemoja ja kaipaavat vielä vahvemman asukaslähtöisen näkökulman avaamista. Asiakirjassa tavoitteita on paljon monen alaluvun alla, mutta monet niistä ovat kovin yleisiä. Eri osapuolten on helppo yhtyä niihin, jolloin vaarana on keskustelunavauksen merkityksen ja ohjausvaikutuksen jääminen vähäisiksi.

Erityisesti asiakirjan alussa mainittu sektorit ylittävä visionäärinen, kokonaisvaltainen ajattelu sekä arvojen ja päämäärien määrittely yhdessä kaikkien osapuolten kanssa on elintärkeää hyvän elinympäristön ja kestävien yhdyskuntien rakentamiseksi. Asiakirja kärsii kuitenkin itse selväpiirteisen visionäärisyyden puutteesta. Tavoitteet ja kehittämistarpeet esitetään melko yleisluontoisesti ja varovaisesti suhteessa lähivuosina edessä oleviin haasteisiin (mm. kaupungistumisen keskittymisestä johtuva elinympäristön laadun huononeminen, globalisaation laajeneminen ja vauhdittuminen sekä ympäristökysymyksiä muokkaavan globaalin ilmastonmuutoksen kielteiset seurausvaikutukset). Helka toivookin luonnokseen rohkeampaa ja määrätietoisempaa otetta. Erityisesti useissa luvuissa mainittu kehityksen ennakointi sekä ennakoinnin menetelmät olisi selvästi kirjattava kehittämistarpeisiin. Tässä työssä Tanskan Teknologirådet’in toiminnan malli voisi toimia varteenotettavana esimerkkinä
(ks. http://www.teknologiraadet.dk/subpage.php3?survey=16&language=uk).

Perinteinen vaikutusten arviointi ja tietopohjan lisääminen eivät siten enää riitä, vaikka ne sinällään ovat kannatettavia tavoitteita. Laajasti asukkaita osallistavan ennakointityön käynnistäminen mahdollisimman ripeästi on ensiarvoisen tärkeää. Tästä näkökulmasta luonnoksessa mainittu 'määrävälein laadittava kunnan elinympäristöanalyysi' (s. 25) kyllä viittaa pitkäjänteiseen yhdyskuntarakenteen ja rakennetun ympäristön vaikutuksia pohtivaan toimintaan, mutta kuulostaa erityisesti suuria kaupunkeja ajatellen riittämättömältä ja myös jäykältä menetelmältä.

Kööpenhaminan Kommuneplanstrategi 2004, joka perustuu tutkimukseen asukkaiden erilaisista elämäntavoista ja arvovalinnoista (Fremtidens København og københavnere 2004) osoittaa paljon joustavampaan suuntaan. Kööpenhaminassa tulevaisuustyöskentely on myös jatkunut vuonna 2007 Den Tankende Storby – prosessilla. Siinä kaupunkilaisia on kutsuttu avoimiin ThinkTank – tapahtumiin yhdessä elinkeino- ja kulttuurielämän toimijoiden kanssa.

Ympäristöministeriön asiakirjassa viitataan eri suuntiin vetävien intressien yhteensovittamiseen ja tavoitteiden priorisointiin. Monet näistä intresseistä ovat politisoituneet ja taloudelliset tavoitteet ovat ajaneet inhimillisten päämäärien yli. Tämä vaikeuttaa kokonaisvaltaisten tavoitteiden hahmottamista. Toisaalta jos asiakirjalla olisi, kuten siinä toivotaan, rooli myös kuntauudistuskeskustelun jatkajana, olisi toivottavaa, että asukkaiden osallistuminen palvelurakenteen muutoksen suunnitteluun vihdoin toteutettaisiin. PARAS-hanketta on muun kritiikin ohella Suomessa leimannut kansalaiskeskustelun sivuuttaminen. Asukkaiden mukanaolo tällaisissa hankkeissa tulisikin kirjata selkeänä tavoitteena ja tarpeena kuntauudistusta käsitteleviin kohtiin.

Myös vaatimus heidän osallistumisestaan kaupunkien fyysisten rakenteiden suunnitteluun pitäisi näkyä hyvän ja ihmisläheisen elinympäristön keskustelunavauksessa paljon nykyistä vahvemmin. Helkan näkökulmasta keskeisimpiä tekstinosia ovat sivun 23 toinen kappale (jossa mainitaan laajapohjaisen yhteistyön tärkeys ja mm. 'paikalliset pysyvät asukasfoorumit') sekä s.19/ 3.kappale ja s. 12/ 2. kappaleen loppuosa.

Luonnokseen voisi vielä miettiä liitettäväksi ajatuksia tulevaisuuden kaupunkikehityksestä, missä mielessä esimerkiksi Greater Helsinki Vision -kilpailun 2. palkinnon voittanut ehdotus "Towards City 2.0" on tutustumisen arvoinen. Sen mukaan ilmastonmuutoksen ja globalisaation tuomat haasteet ovat niin suuria, että niistä selviytyminen edellyttää jokaisen asukkaan panoksen saamista mukaan uudenlaisen 'käyttäjälähtöisen kaupungin' suunnitteluun ja kehittämiseen (http://www.greaterhelsinkivision.fi/files/
GHV_j2p_Towards_City_6_boards.pdf
). Arjen ajankäytön suunnitteluun on sillekin kehitetty menetelmiä, joita jo monessa muussa maassa aktiivisesti käytetään (vrt. Italian 'aikatoimistot'). Tämänkaltaiset lähestymistavat ovat tärkeitä, jos tavoitteena on suunnitella asukkaiden ´asumistoiveita vastaavia asuinalueita´.

Seutuistuminen on globaali suuntaus, jonka seurauksena sekä suurten että pienten kaupunkien liitokset tulevat myös Suomessa lisääntymään. Mikäli seutuhallintokehitys vahvistuu Helsingin seudulla, saattaa hallinto karata yhä kauemmaksi kansalaisista. Tällöin kaupunkien virkamiesten ja luottamushenkilöiden mahdollisuudet seurata elinympäristön laadun kehittymistä voivat nekin heikentyä ja kansalaistoiminnan tarve ja merkitys puolestaan entisestään korostua. Seutuhallinto tarvitsee rinnalleen vahvaa paikallista hallintoa tai hallintokäytäntöjä. Erityinen tarve syntyy suurimpien kuntien osa-alueilla/kaupunginosissa, jotta demokratia voisi jatkossakin toteutua. Luonnokseen tulisikin kirjata vahvemmin esiin tämän muutoksen merkitys ja siihen varautuminen (ilmaus 'yhteistyöstä elinympäristön hyväksi kunnissa' luvussa 6 ei avaa tätä haastetta riittävästi).

Paikallisen kulttuuriympäristön ja maiseman arvot sekä rakennusperintö eivät nouse asiakirjassa riittävästi esille. Nykyisten ristiriitojen syynä on tavallisimmin näiden arvojen vähäinen tuntemus ja vaikutusten arvioinnin pinnallisuus. Ympäristöarvojen merkitys ja niiden edistäminen tulisi luonnoksessa näkyä yhtä vahvana kuin yhdyskuntarakenteen tiivistäminen. Luonnos kaipaisi vielä sekä tuoreita näkemyksiä kulttuuriympäristön hoidosta että pohdintoja sen merkityksestä viihtymiselle ja hyvinvoinnille. Jos ympäristön muutosten yhteydessä ei noteerata historiallista kerroksellisuutta tai kulttuuriperintöä, on seurauksena useimmiten huonompaa ympäristöä. Lisääntyvät vaikutusmahdollisuudet motivoivat asukkaita ottamaan entistä enemmän vastuuta lähi- ja toimintaympäristöstään, jolloin sitoutuminen omaan asuinalueeseen vahvistuu. Tämä voi parhaimmillaan muodostaa vastavoiman hajautumiskehitykselle.

Luonnoksessa puhutaan paljon julkisista tiloista, niiden houkuttelevuuden lisäämisestä ja yhteisöllisyyden rakentumisesta, mutta siinä ei ole sanaakaan markkinoiden toiminnan vaikutuksista julkisten tilojen rakentumiseen. Tähän monesti rumaa, epäviihtyisää ja esteellistä ympäristöä tuottavaan ilmiöön ja sen vaikutuksiin tulisikin Helkan näkemyksen mukaisesti asiakirjassa puuttua.

Lisäksi parempaa elinympäristöä käsittelevässä luonnoksessa ei ole mitään mainintaa kestävän kehityksen indikaattorityöstä aikana, jolloin ilmastonmuutoksen laajuus on noussut keskeiseksi poliittiseksi huoleksi. Ilmastonmuutos muuttaa myös ympäristöpolitiikan sisältöä, painottaa uudella tavalla ympäristöministeriön tehtäviä ja luo koordinointipaineita eri politiikan alueille. Se, minkälaisia hallinnan rakenteita pitäisi kehittää, jää asiakirjassa täysin avoimeksi. Toisaalta indikaattorityöhön ja hallinnan rakenteiden uudistamistyöhön voisivat myös asukkaat osallistua esim. uusien sähköisten välineiden avulla. Verkkohallinnon kehittämiseen panostaminen loistaa sekin poissaolollaan esitettyjen tavoitteiden joukossa (vrt. Suomen heikko sijoittuminen 45. sijalle YK:n vertailussa Internet-hallinnosta)

Ympäristöministeriön keskustelunavaus sisältää ansiokasta pohdintaa hyvän elinympäristöpolitiikan tarpeista ja tavoitteista. Jotta se ei jäisi vain yhdeksi hyvää tarkoittavaksi mutta ohjausvaikutukseltaan merkityksettömäksi asiakirjaksi, luonnokseen olisi tehtävä vielä monia tarkennuksia ja otettava esiin uusia näkökulmia.

 

Helsingissä 26.2.2008,

 

Aija Staffans                               Pirjo Tulikukka
puheenjohtaja                            toiminnanjohtaja